Potkut saanut Ykkösen maalikuningas löysi nopeasti uuden työnantajan
EIF ilmoitti pari päivää sitten kenkineensä hyökkääjä Felix De Bonan pihalle joukkueesta. De Bona voitti viime kaudella 14 osumallaan Ykkösen maalikuninkuuden, mutta tällä kaudella hän onnistui vain kertaalleen kymmenessä pelaamassaan ottelussa. EIF teki ratkaisun ja purki brasilialaisen sopimuksen.
25-vuotiaan hyökkääjän ei tarvinnut kuitenkaan kauaa voivotella työttömänä. Samoista sijoista Ykkösessä EIF:n kanssa kilpaileva FF Jaro nimittäin tiedottaa tehneensä pelaajan kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.
– Viime kausi oli minulle todella hyvä ja halusin rakentaa sen päälle myös tällä kaudella, joten ajattelin että pelaaminen Ekenäs IF:ssa olisi paras ratkaisu. Mutta siellä vaihtui valmentaja ja samalla pelitapa muuttui. Sillä oli vaikutusta myös minuun ja mahdollisuuteni olivat hieman rajalliset. Uskon, että sovin Jaroon oikein hyvin ja toivottavasti tästä tulee hyvä, De Bona kertoi Jaron tiedotteessa.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jättipaukku vedonlyöntimarkkinoille: Veikkaus ja Viaplay aloittavat yhteistyön
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jonne Virtanen huomasi pelaajansa vaisuuden – yksi kysymys paljasti totuuden