Pep Guardiola: ”Arsenalia vastaan on hankala pelata”
Kuva: Getty Images
Arsenal kohtaa illalla todella tärkeässä Mestarien liigan ottelussa Bayern Münchenin. Arsenal on hävinnyt jo sekä Olympiakosille että Dinamo Zagrebille, kun taas Bayern on voittanut ne molemmat. Saksalaisjoukkueen valmentaja Pep Guardiola ei silti odota keveää iltapuhdetta.
Yksikin piste olisi Arsenalille todella tärkeä jatkopaikkaa ajatellen.
– Heidän on pakko voittaa ja tuollainen seura ja pelaajat, ketä heillä on, ovat aina parhaimmillaan pakkovoiton edessä. Uskon että he pystyvät pelaamaan äärimmäisen hyvän pelin, Guardiola sanoi lehdistötilaisuudessa Emiratesilla.
– En odota mitään muuta kuin hurjaa 90 minuutin taistelua. Meillä pitää olla älykäs taktiikka ja meidän pitää pystyä kontrolloimaan peliä. On selvää, että he tulevat tuossa tilanteessa todellakin antamaan kaikkensa.
– Näin mitä Arsenalille tapahtui edellisissä peleissä, kun heidän odotettiin voittavan. Meille voi käydä tässä ottelussa ihan samalla tavalla, Guardiola lasketteli.
– Arsenalia vastaan on tosi hankala pelata, eikä joukkueesta löydy muuta kuin kovan luokan laatupelaajia.
Arsenalilta puuttuu ottelusta loukkaantuneet Jack Wilshire, Tomas Rosicky ja Danny Wellbeck, Bayernin riveistä maaottelussa reitensä loukannut Arjen Robben.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy