Patrik Laine loukkaantui – Roope Hintz ratkomassa voittoa
Vahvasti kautensa aloittanut Patrik Laine koki pienoisen takaiskun viime yönä, kun hän loukkaantui.
Laine sai kovan iskun avauserässä entistä seuraansa Columbusta vastaan eikä pystynyt jatkamaan peliä. Montrealin mukaan Laine kärsi ylävartalovammasta. Montreal joutui lähtemään joulun viettoon tappio niskassaan, vaikka Joel Armia onnistui maalinteossa. Armia on nyt neljän ottelun pisteputkessa.
Armia on tällä kaudella tilastoinut 6+10=16 ja on matkalla uuteen yhden kauden piste-ennätykseensä. Kaudella 2019-20 hän kirjautti 30 (16+14) tehopistettä.
Sebastian Aho onnistui ohittamaan Juuse Saroksen, mutta Nashville korjasi potin 5-2-voitolla. Aho on vahvassa pisteputkessa ja saanut tililleen tehomerkinnän viidessä edellisottelussa. Ahon on jäänyt vain kerran pisteittä kymmenessä edellisottelussa. Aholla on koossa tämän kauden osalta 11+25=36. Saros torjui ottelussa 27 kertaa.
Roope Hintz oli auttamassa Dallasia voittoon Utahista viimeistellen maalin. Ukko-Pekka Luukkonen palautti Buffalon jälleen voittojen tielle Sabresin voittaessa Islandersin 7-1. Luukkonen torjui ottelussa 27 kertaa.
NHL:n viime yön tulokset:
New Jersey-Rangers 5-0
Toronto-Winnipeg 2-5
Boston-Washington 4-1
St. Louis-Detroit 4-0
Florida-Tampa Bay 0-4
Pittsburgh-Philadelphia 7-3
Columbus-Montreal 5-4
Islanders-Buffalo 1-7
Nashville-Carolina 5-2
Minnesota-Chicago 4-3
Vancouver-San Jose 4-3
Utah-Dallas 2-3
Vegas-Anaheim 3-1
Viaplay esittää kaikki NHL-ottelut suorina lähetyksinä.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy