Ottelun peruuttaminen tuli kentänhoitajalle kalliiksi – tylysti potkut
Kuva: Getty Images
Otteluiden siirtäminen keskitalvella Englannissa ei nykyäänkään ole tavatonta, mutta Southendissa viikonlopun ottelun peruuttamista ei nielty ilman jälkipuinteja.
Southendin ja Boltonin välinen Ykkösliigan ottelu jäi pelaamatta jäätyneen kentän takia erotuomarin todettua alustan liian vaaralliseksi. Southendin mukaan asianmukaiset lämmityslaitteet ja kenttä suojaavat peitteet olivat paikoillaan, mutta jotain meni pieleen.
Tästä on saanut maksaa 27-vuotias kentänhoitaja Ken Hare, joka sai lähtöpassit tehtävistään.
– Ihmiset yleensä menettävät tehtävänsä sen seurauksena että he eivät tee työtään, seuran tiedote totesi tylysti yksilöimättä sen tarkemmin Haren laiminlyöntiä.
– Herra Harea koskeva välttämätön päätös oli pettymys ja luonnollisesti sitä ei tehty kevein perustein.
Southend vielä erikseen painotti, että irtisanomiseen ei lähdetty ilman painavaa syytä.
– Todella harvat ihmiset ovat joutuneet lähtemään tästä jalkapalloseurasta viimeisten 20 vuoden aikana ja se ulottuu jopa managereihin saakka.
Edellisen kerran ottelu Southendin Roots Hallilla jouduttiin siirtämään neljä vuotta sitten.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”