Onko Niko Mikkolasta NHL-puolustajaksi? – ”Siinä on hänelle sellainen haaste, että alta pois”
Liigassa hopealle Tapparan kanssa viime keväänä yltänyt puolustaja Niko Mikkola solmi kesällä St. Louis Bluesin kanssa kahden vuoden mittaisen tulokassopimuksen NHL:ään. Mikkolan viime kausi oli Tapparassa rahtusen vaikea, eikä hän yltänyt aivan sille tasolle, jolla hän pelasi kauden 2016-2017 pudotuspeleissä KalPan paidassa.
Kokenut kiekkovalmentaja Ismo Lehkonen, tietää millaista NHL-pelipaikasta taistelu on. Hän näki läheltä, kuinka hänen poikansa Artturi ”Arsi” Lehkonen raivasi tiensä Montreal Candiensin miehistöön.
– Se on ihmeellistä politiikkaa, mitä se elämä siellä NHL:ssä on. Toisille se ovi aukeaa, jos he ovat oikeaan aikaan hereillä. Se tulee olemaan kova rasti Mikkolalle, Lehkonen kertoo Arvokisat -sivuston haastattelussa.
– Se oli minulle niin kova yllätys, kun menin paikan päälle oman poikani kanssa ja näin sen homman. Ensimmäisen kauden aikana siellä pääsi hengähtämään kesän treenileirien jälkeen vasta joulukuussa. Siihen asti piti koko ajan runnoa all in. Siihen väliin ei saanut tulla yhtään huonoa suoritusta ja yhtään ei saanut olla energiatasot nollissa. Koko ajan piti olla eturivissä.
– Siinä on Mikkolalle sellainen haaste, että alta pois. Jos hän pystyy pelaamaan parasta mahdollista jääkiekkoa hyvässä kunnossa ja hän pysyy terveenä, hänellä on saumat. Työkalut hänellä on sitä varten, mutta se rasti on helvetin vaikea. Oikeasti, Lehkonen toteaa.
Lehkosen mukaan hänen poikansa ei voinut uhrata aikaa kiroiluun tai muuhun vastaavaan, oli sitten kuinka rankkaa tahansa.
– Ei pystynyt. Kaikki energia piti säästää siihen, että ei tule lähtöä. Frölunda oli valmistanut Arsia kuitenkin kaksi vuotta tohon henkiseen ja fyysiseen rääkkiin.
Kotoinen Liiga ei kouli pelaajia tarpeeksi henkisesti rankkoihin koetuksiin.
– Varsinkin nuoret pääsevät liian helpolla. Seurajohdot päästävät ne liian helpolla. Valmentajat eivät välttämättä päästä, mutta liian helposti siellä jaetaan niitä ilmaisia ”lounaita”, Lehkonen sanoo.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”