Nyt hierottiin suolaa haavoihin… – Colorado voitti
Colorado voitti St. Louisin joukkueiden pudotuspelisarjassa maalein 6-3 vieraskaukalossa. Voitto vei Coloradon 3-1 johtoon otteluvoitoissa. Ottelun suurin sankari oli kotiyleisön kauhuksi Nazim Kadri.
Kadri teloi, ainakin St. Lousin mielestä, huippuvireessä olleen maalivahti Jordan Binningtonin pelikyvyttömäksi kolmannessa ottelussa – sanktioita ei seurannut ja Kadri pelasi. Hyvin pelasikin, sillä mies teki ottelussa hattutempun.
St. Louis teki ensimmäisessä erässä johtomaalin ja tauolle mentiin kotijoukkueen maalin johdossa. Toisessa erässä Colorado iski neljästi ja Blueskin kahdesti. Kolmanteen erään mentiin siis Coloradon maalin etumatkalla. Kun ottelua oli jäljellä reilut kymmenen minuuttia, Kadri täydensi hattutemppunsa ja Mikko Rantanen teki tyhjiin loppulukemat.
St. Lousin puolelta David Perron teki kaksi maalia, mutta niillä ei tällä kertaa pitkälle pötkitty. Perron vahvisti kuitenkin asemaansa maalitilaston kakkosena Oilersin Evander Kanen jälkeen. Perron on nyt tehnyt yhdeksän maalia pudotuspeleissä.
Elisa Viihde Viaplay ja V-sport -kanavat näyttävät kaikki NHL:n pudotuspelit suorina lähetyksinä.
LUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Oho! Iivo Niskanen raivostutti somessa – ”Typerää”
- Antti Ruuskanen huimassa vedossa – uusi SE
- ”Marsilaisetkin huomaisivat heti VAR:n suosivan Real Madridia” – Barcan puheenjohtajaehdokas laukoo kovilla
- Suomen jääkiekkoilun alasarjassa huippupitkä pelikielto! Rumasti telottu maalivahti: ”Teko oli todella raukkamainen”
- Alle 19-vuotiaiden poikien jalkapallon EM-lopputurnaus Suomeen
- Auts! Karu todellisuus tyrmäsi suomalaisen NHL-hyökkääjän – Leijona-pelaaja koki nöyryyttävän kohtalon
- Auts, nyt riitti! F1-talli tylytti tiimiradiossa kitissyttä Romain Grosjeania: ”Turpa kiinni!”
- Bayern München pelkää menettävänsä Mario Götzen Liverpooliin