Vuoden 2016 Nuorten maailmanmestari Kasper Björkqvist, 23, vahvistaa KooKoon hyökkäystä vuoden mittaisella lainasopimuksella.

Björkqvist solmi kaksivuotisen NHL:n tulokassopimuksen Pittsburgh Penguisin kanssa toukokuussa 2019 ja edellisen kauden laitahyökkääjä pelasi AHL:ssä Wilkes-Barre/Scranton Penguisin väreissä. Ennen NHL-sopimustaan Björkqvist pelasi kolme edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarjaa NCAA:ta Providence Collegen riveissä, jossa sai myös kantaa kapteenin nauhaa.

Björkqvist teki NCAA:ssa ensimmäisellä kaudellaan kolme maalia 30 ottelussa, toisella kaudella 40 ottelussa 16 maalia ja kaudella 2018–2019 42 ottelussa tehot 17+13=30.

– Björkqvist on pelaajatyyppi, josta on vaikea olla pitämättä. Pelille heittäytyminen ja työmäärä illasta toiseen ovat maksimissa, urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi KooKoon verkkosivuilla.

Espoolaislähtöinen ja nuoruusvuotensa Espoon Bluesissa pelannut hyökkääjä on tuttu Jussi Ahokkaalle sekä Espoosta että Nuorista Leijonista. Björkqvist oli voittamassa MM-kultaa Nuorissa Leijonissa kotikisoissa vuonna 2016. Pikkuleijonissa (U18) hyökkääjä on saanut myös luottamusta kapteenin roolissa.

Lähde: KooKoo:n verkkosivut