NHL-uranuurtaja muisteli Edmonton -aikaa: ”Messier oli ihan ylivoimainen johtaja”
Yksi suomalaisista maalivahtipelin uranuurtajista, Kari Takko, pelasi NHL-uransa loppuvaiheilla myös Edmonton Oilersin riveissä. Edmonton on taas keskipisteessä siksi, että siellä sijaitsee lauantaina jatkuvan NHL:n toinen peliareena, mutta Takon aikaan se oli keskipisteessä siksi, että joukkue kuhisi supertähtiä – tosin Takon aikana Wayne Gretzky ja Jari Kurri olivat siirtyneet pois.
– Mut hankittiin, koska Grant Fuhr sai suspensionin (pelikiellon) kokaiinikärystään. Bill Ranford oli silloin ykkösmolari. Olen leikillisesti sanonut, että olin organisaation vitosvahti ja silti siellä oli punainen matto joka paikassa, Takko muistelee Suplan Stanley Cup Classics -podcastissa.
– Tietenkin se Edmontonin ns. suuruuden aika oli myös vielä. Gretzky nyt ei ollut enää siellä eikä Kurri, mutta siellä oli Messier, Anderson ja muut. Suurin osa niistä mestaruusvuosien pelaajista oli jäljellä. Siihen aikaan jääkiekko oli Edmontonissa ihan hirveässä asemassa, mitä se on toki vieläkin.
Erityisesti Mark Messier teki Kari Takkoon vaikutuksen. Suuren johtajan maineessa oleva hyökkääjä oli ainakin Takon mielestä maineensa veroinen.
– Mark Messier oli ihan ylivoimainen johtaja. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen se tilanne oli silloin, kun Gretzky oli siellä. Gretzky oli varmaan pelillinen johtaja, mutta oliko Messier henkinen johtaja? Messier johti sitä joukkuetta, Takko arvioi.
NHL-kausi jatkuu virallisilla otteluilla lauantaina. Kari Takon työnjatkajia on useammankin joukkueen maalin suulla ja koko joukko suomalaispelaajia taistelee Stanley Cupista. Matkaa kohti pokaalia seurataan V Sportin kanavilla ja Viaplayn välityksellä.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”