Neziri diskattiin – vilpinpaljastuslaite ei antanut armoa!
Kuva: Juha Tamminen
Lapinlahden Motonet GP kisattiin lauantaina.
Naisten 100 metrin aidoissa Annimari Korte oli loppukilpailussa suomalaisten parhaana toinen ajalla 13,18. Juoksun voitti Jamaikan Nickiesha Wilson.
– Nyt onnistui lähtö hyvin, mutta keli oli lähes kymmenkunta astetta kylmempi kuin oletettiin. Jouduttiin odottelemaan aika kauan, siinä vähän kangistui. Siksi tuntui, että loppu ei tullut niin hyvin.
– Jos Berliinissä saan yhdistettyä tämän juoksun lähdön ja hyvän lopun, ennätys paranee, Korte sanoi.
Nooralotta Neziri ja Unkarin Greta Kerekes suljettiin kilpailusta alkuerän vilppilähtöjen vuoksi.
Neziri protestoi alkuerän vilppilähtöjä, jotka tutkittiin vilpinpaljastuslaitteesta. Lähettäjät arvioivat, että laitteessa oli vika, ja kaksikolle annettiin lupa juosta.
Kilpailunjohtaja Ari Väisäsen mukaan päätöksen tultua tietoon tuli vastaprotesti, jonka jälkeen vilpinpaljastuslaitteen data käytiin uudelleen läpi ja lähdöt katsottiin hidastusnauhoilta Ylen lähestysautossa.
Siellä todettiin Neziriltä ensimmäisessä ja kolmannessa lähdössä vilppilähdöt, ja hänet suljettiin kilpailusta. Samoin kävi Unkarin Kerekesille.
Lähde: SUL tiedote
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Kommentti: Danger on uuden nimensä veroinen
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Keihään lajivalmentaja: ”Onko harjoittelussa vikaa, kun sieltä ei nousta?”
- Kimmo Timonen Leijonien nuorukaisista: ”Jouduin esittäytymään”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM