Newcastle ei niele Valioliigan päätöstä estää seuran myynti – omistaja Mike Ashley harkitsee oikeustoimia
Kuva: Getty Images
Valioliiga pyörähtää käyntiin lauantaina 12.9. Siirtorumba on kiihkeimmillään, mutta yksi asia ei tule muuttumaan, sillä urheiluvaatemiljardööri Mike Ashley omistaa edelleen vastoin tahtoaan Newcastle Unitedin.
Kaiken piti olla selvää jo kesäkuussa. Saudi-Arabian valtion omistaman rahaston piti tulla seuran pääomistajaksi ja hommasta oli lyöty jo kättä päälle. Silloin Valioliiga puuttui peliin ja esti kaupat.
Yhdeksi tärkeimmistä syistä siihen, ettei liiga omistajanvaihdosta hyväksynyt, on saudien sangen avoimesti harjoittama laiton jalkapallo-otteluiden striimaaminen. Tämä on usein tapahtunut valtiojohtoisten yhtiöiden toimesta – tai näin ainakin Valioliigan hallitus päätöksessään kertoi.
Richard Masters, joka on Valioliigan toimitusjohtaja, ymmärtää Newcastle-fanien pettymyksen, mutta kertoo, ettei liigan hallitus voinut tehdä käytettävissä olevan tiedon perusteella muunlaista ratkaisua.
– Ymmärrän hyvin kannattajien tuskan. Tiedämme myös, että Mike Ashley haluaisi päästä seurasta eroon. Valitettavasti tälle ratkaisulle ei löytynyt tarpeeksi hyviä perusteita ostajaehdokkaan taholta, Masters pyörittelee.
Rivien välistä on kuitenkin luettavissa, että suurin syy kaupan epäämiseen on laittomana rehottava laiton katselu ostajan edustamalla alueella. Samasta asiasta ovat valittaneet mm. La Ligan ja Serie A:n johtavat elimet.
Viimeisimpänä käänteenä asiassa on tullut julki se, että Newcastlen vastahakoinen omistaja Mike Ashley harkitsee oikeustoimia Valioliigaa vastaan. Se, että oikeus toteaisi Valioliigan hallituksen toimet laittomiksi on kuitenkin asiantuntijoiden mukaan tässä vaiheessa hyvin kaukainen haave.
Kaikesta huolimatta manageri Steve Bruce ja Newcastle aloittavat Valioliigaurakkansa lauantaina 12.9, kun ”Harakat” matkaavat West Hamin vieraaksi Lontoon olympiastadionille. Katso ottelu V Sport jalkapallokanavalta tai Viaplay.fi -palvelusta.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy