Neljälle pelaajalle lähtöpassit HIFK:sta

© Kuva: Juha Tamminen
TPS ja Sport ottavat yhteen! Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!

Veikkausliigassa pelaava HIFK kertoo verkkosivuillaan, että päättyneen kauden joukkueessa pelanneet Njazi Kuqi, Xhevdet Gela, Samuel Haglund ja Hussein Mohamed eivät enää jatka seurassa kaudella 2020.

Kuqin sopimus päättyi tähän kauteen, kun taas Gelan, Haglundin ja Mohamedin sopimukset purettiin yhdessä pelaajien kanssa kauden päätteeksi.

Pitkän uran Suomen ja ulkomaiden pelikentillä pelannut Kuqi, 36, siirtyi HIFK:hon vajaa vuosi sitten joulukuussa. Viime vuosina loukkaantumisista kärsinyt hyökkääjä pelasi HIFK:ssa yhteensä kuusi Veikkausliigaottelua tällä kaudella.

29-vuotias keskikenttäpelaaja Gela pelasi Veikkausliigaa HIFK:ssa jo kaudet 2016-2017 ja siirtyi viime talvena yhden välivuoden jälkeen takaisin Helsinkiin seuran varmistettua nousunsa takaisin Veikkausliigaan. Gela jäi kuitenkin päättyneellä kaudella pieneen rooliin ja mies nähtiin kentällä lopulta viidessä ottelussa alkukauden aikana.

Haglund, 22, tuli HIFK:hon täksi kaudeksi Ruotsista, jossa hän edusti Oskarshamn AIK:ta kahden kauden ajan. Laitahyökkääjän pelipaikalla viihtyvä Haglund tuli kentälle kahdessa ottelussa kauden aikana ja oli näiden lisäksi vielä vaihtopenkillä seitsemässä ottelussa.

Mohamed, 22, siirtyi HIFK:hon kauden 2018 alla FC Viikingeistä ja hän oli suuressa roolissa HIFK:n Ykkösen voittaneessa joukkueessa pelaten yhteensä 20 ottelua kauden aikana. Tällä kaudella hän pelasi yhteensä kolme ottelua Veikkausliigaa ja oli lisäksi vielä neljässä ottelussa vaihtopenkillä.

Lähde: HIFK:n verkkosivut

TPS ja Sport ottavat yhteen! Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!