Naisjalkapalloilija vuoden urheilija Norjassa – koska Suomessa?
Kuva: Getty Images
Jalkapalloilija Ada Hegerberg valittiin sunnnuntaina Norjan vuoden 2016 urheilijaksi.
Ranskalaisen Lyonin ja Norjan naisten maajoukkueen pelaaja Ada Hegerberg valittiin Norjan parhaaksi urheilijaksi. Hegerbergin valinta onkin täysin perusteltu, sillä hyökkääjä pokkasi elokuussa myös UEFA:n Euroopan parhaan naispelaajan tittelin.
Suomen Urheilugaalaa juhlitaan 17. tammikuuta. Valintaraati on asettanut ehdokaslistalle 60 urheilijaa. Heidän joukossaan on muun muassa kolmesti Suomen vuoden naispelaajaksi valittu Tinja-Riikka Korpela. Maalivahti on Saksan Bundesliigajoukkue Bayern Münchenin ykkösvahti ja on juhlinut joukkueensa kanssa jo kahdesti maan mestaruutta.
Muita jalkapalloilijoita ei listalla kuitenkaan ole. Äänestykseen osallistuvat toimittajat voivat toki antaa pisteensä esimerkiksi huiman vuoden Saksan Bundesliigassa pelanneelle Lukas Hradeckylle kohdassa ”muu valinta”.
Vuoden urheilija -valiokunnan puheenjohtaja Matti Hannula kommentoi tilannetta Urheilusanomille. 60 nimen joukkoon ei mahtunut yhtään koripalloilijaa.
– Meillä on karkeana rajana arvokisamitali. Lauri Markkanen oli kovasti puheissa, ja toki häntä saa äänestää ehdokaslistan ulkopuoleltakin. Melkein käsiäänestyksellä Markkanen jätettiin ulkopuolelle, Hannula totesi.
– Hradecky oli yksi nimi, jota kanssa mietittiin, mutta hänen vaatimattomammat esityksensä maajoukkueessa vaikuttivat.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Neljä Englannin liigan perustajaseuraa pelaa nyt Valioliigassa – tiedätkö ketkä ja missä ovat muut?
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva