MM-jalkapallo 2014, lohko A – Brasilia

Aiemmat MM-lopputurnaukset:
Turnauksen isäntämaa on saavuttanut ainoana maana viisi maailmanmestaruutta, ja se on myös ainoa joukkue, joka ei koskaan ole jäänyt MM-kisojen lopputurnauksen ulkopuolelle. Viimeisin mestaruus on Japanissa ja Etelä-Koreassa järjestetyistä kisoista vuodelta 2002. Muut ovat tulleet vuosina 1958, 1962, 1970 ja 1994. Edellisissä, vuoden 2010 kisoissa Etelä-Afrikassa maa selviytyi puolivälieriin, joissa se hävisi Hollannille 1-2.
Tie Brasiliaan:
Brasilia pääsi isäntämaana suoraan kisoihin ilman karsintaa.
Kenraaliharjoitus:
Brasilia-Serbia 1-0 (Sao Paulo, Brasilia)
Asetelmat:
MM-kisojen esiturnauksen Confederations Cupin viime kesänä voittanut isäntämaa Brasilia on yksi turnauksen ehdottomia ennakkosuosikkeja. Päävalmentaja Luis Felipe Scolarin joukkuetta leimaa suoraviivainen tehokkuus, brasilialaiseen jalkapalloon kuuluvia kikkoja ja hienoja maaleja unohtamatta.
Joukkueesta löytyy kaikki tarvittava kuudennen maailmanmestaruuden voittamiseksi. Se kykenee prässäämään kovaa ja iskemään tapaavasti vastaiskuilla, mutta voi tarvittaessa myös kontrolloida ja rauhoittaa peliä pallonhallinnan kautta. Joukkue on myös erittäin fyysinen ja taitaa kovan pelin.
Brasilia vyöryttää hyökkäyksiään laitojen kautta Neymarin ja Hulkin toimesta laitapakkien Marcelon ja Dani Alvesin tukiessa voimakkaasti. Topparit Thiago Silva ja David Luiz sekä keskikentän Luiz Gustavo ovat rautainen kolmikko, joka pitää joukkueen puolustussuuntaan kasassa.
Keskushyökkääjän tontti on pelillisesti ainoa ongelma, sillä paikalle tarjolla olevat Fred ja Jô eivät ole muun joukkueen tasolla. Brasilia voittaa alkulohkonsa helposti, mutta joukkue mitataan toden teolla vasta jatkopeleissä. Suurin kysymysmerkki menestyksen kannalta on, miten joukkue käsittelee 200 miljoonaisen kansan asettamat valtavat paineet ja joukkueen ympärillä kotikisojen takia pyörivän sirkuksen.
Erikoista:
Ykkösvahti Julio Cesar on pelannut vain seitsemän virallista seurajoukkueottelua viimeisen vuoden aikana. Hän ajautui sivuraiteelle viime keväänä Valioliigasta pudonneessa QPR:ssä, ja syksy sujui katsomon puolella. Maajoukkueen ykköspaikan pelasti lainapesti MLS:n Torontoon, jossa peliaikaa tuli maaliskuun puolivälistä alkaen.
Joukkue:
Maalivahdit: Jefferson (Botafogo), Julio Cesar (Toronto), Victor (Atlético Mineiro)
Puolustajat:, Dani Alves (Barcelona), Dante (Bayern München), David Luiz (Chelsea), Henrique (Napoli), Maicon (AS Roma), Marcelo (Real Madrid), Maxwell (PSG), Thiago Silva (PSG)
Keskikenttä: Bernard (Skakhtar Donetsk), Fernandinho (Manchester City), Hernanes (Inter Milano), Luiz Gustavo (Wolfsburg), Oscar (Chelsea), Paulinho (Tottenham), Ramires (Chelsea), Willian (Chelsea)
Hyökkääjät: Fred (Fluminense), Hulk (Zenit), Jô (Atlético Mineiro), Neymar (Barcelona)
Päävalmentaja: Luiz Felipe Scolari
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu
- NHL:n varaustilaisuuden varausjärjestys selvillä
- Suomalaisjoukkueiden ensimmäiset vastustajat eurokentillä selvillä
- Valioliigan otteluohjelma julkaistiin