Mitä ihmettä? Liigaseuran valmentaja asuu ja nukkuu jäähallilla
Porin Ässien uudelle valmentajalle Jyrki Aholle ei ole vielä järjestynyt asuntoa Porista.
Sen takia Aho viettää yönsä Isomäki Areenan valmentajahuoneen lattialla. Kummallista, eikö?
Aholla ei ole toistaiseksi ollut kiirettä asunnon hankkimisen suhteen. Suurin osa ajasta kuluisi joka tapauksessa hallilla, sen takia luotsi suhtautuu asiaan rauhallisesta.
– Rakennan yöksi makuupaikan oman pöytäni ja valmentaja Petteri Niittysen työpöydän väliin. Siinä on ollut ihan hyvä nukkua. Ensi viikolla olisi tarkoitus saada asuntoasiat lopullisesti kuntoon, niin pääsen yöksi ihan omaan sänkyyn, Aho sanoo Kiekkoareenan haastattelussa.
Ässät veti ensimmäiset johdetut jääharjoitukset maanantaina.
– Iso oppimisprosessi meillä on edessä. Ensimmäisissä harjoituksissa kaukalossa oli intoa niin valtava määrä, että se haittasi ehkä jo oppimistakin. Kunhan suurin into parin päivän sisällä laantuu, pääsemme opettelemaan kunnolla pelirakenteellisia asioita. Keväällä harjoitellun kymmenen viikon aikana pelaajat oppivat jo tietynlaisen toimintatyylin, mitä heiltä tullaan vaatimaan jatkossakin, Aho kertoi.
Ässien ensimmäiset ottelut ovat edessä perjantaina5.8., kun Pitsiturnaus käynnistää kiekkosesongin.
Ahon haastattelun voit lukea kokonaisuudessaan Kiekkoareenan sivuilta.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”
- 12 A-maaottelun mies tekee paluun Veikkausliigaan