Miroslav Klose väläytti jatkoa: ”Valitettavasti tunnen oloni edelleen hyväksi”
MM-historiaan nimensä kirjauttanut Miroslav Klose vakuuttaa, että maaliennätyksen tekeminen ei ole lainkaan mielessä, vaan kaikki keskittyminen on finaalissa. Kokenut kärkimies väläytti myös mahdollisuutta jatkaa maajoukkueessa vielä MM-lopputurnauksen jälkeenkin.
– Ennätyksen saaminen itselleni oli todella tunteellinen asia, mutta ihmiset jotka tuntevat minut tietävät, että keskittymiseni on jo Argentiinassa – sataprosenttisesti, Klose sanoi Saksan lehdistötilaisuudessa Daily Expressin mukaan.
– Olen ohittanut Ronaldon parhaana maalintekijänä, kyllä, mutta se on asia jota mietitään enemmän jonain toisena päivänä. Jos häviämme finaalin, iloni maalintekijätilaston ykköspaikasta himmenee merkittävästi.
Jo neljännessä MM-lopputurnauksessaan pelaavan Klosen on odotettu jättävän maajoukkuetehtävät kisojen jälkeen, mutta mies itse saattaa tehdä toisenkin ratkaisun.
– En tiedä lopetanko [sunnuntain] ottelun jälkeen. Valitettavasti tunnen oloni edelleen hyväksi ja luulisin, että pystyn liikuttamaan ruumistani vielä jonkun aikaa, Klose virnisti.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jättipaukku vedonlyöntimarkkinoille: Veikkaus ja Viaplay aloittavat yhteistyön
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Jonne Virtanen huomasi pelaajansa vaisuuden – yksi kysymys paljasti totuuden
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin