Mikel Arteta ylisti Arsenal-kannattajia: ”Heidän vuokseen tätä hommaa tehdään”
Kuva: Getty Images
Englannin terveysviranomaiset ovat antaneet tietyille Valioliigaseuroille luvan päästää erittäin rajatun määrän katsojia kotipeleihinsä. Arsenalin tapauksessa tämä tarkoittaa 2000 katsojaa.
Ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun Emiratesilla kuultiin yleisön laulua torstaisessa Eurooppa-liigan ottelussa Rapid Wieniä vastaan. Isäntien selvään 4-1-voittoon päättynyt ottelu muistetaan kuitenkin muusta kuin lopputuloksesta.
– Olen toki tyytyväinen voittoon, mutta parasta tässä päivässä oli se, että kannattajamme pääsivät pitkästä aikaa stadionille, Arsenal-manageri Mikel Arteta iloitsi.
– Vaikka heitä oli vain 2000, niin jatkuva kannustus sai määrän tuntumaan paljon suuremmalta. Tämä oli myös pelaajille hieno asia, kaikki olivat erittäin innoissaan päästessään pelaamaan pitkästä aikaa yleisön eteen. Se antoi meille valtavasti lisäenergiaa, Arteta kertoi.
Manageri toivoi, että voitokas euro-ottelu kantaisi hyvänä tunnelman kohottajana myös sunnuntaihin, jolloin edessä on verivihollisen Tottenhamin kohtaaminen North London Derbyssä.
– Saimme paljon onnistumisia. Olemme käyneet vaikeita aikoja läpi, joten toivon, että tämä positiivinen kokemus toimii eduksemme myös sunnuntaina.
NLD eli North London derby sunnuntaina klo 18.30 V Sportin jalkapallokanavalla ja Viaplay.fi:ssä.
LUE MYÖS:
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin