Miesten käsipallomaajoukkueella revanssin paikka Kreikkaa vastaan sunnuntaina
Suomen miesten käsipallomaajoukkueen tie MM-karsinnoissa mutkistui melkoisesti torstaina Kreikan vieraana kärsittyn 14 maalin tappion myötä. Edessä on kuitenkin jo sunnuntaina paikka kalavelkojen maksuun, kun Kreikka saapuu vieraaksi Riihimäen Cocks Areenalle.
Suomen päävalmentajan Ola Lindgrenin mukaan torstain ottelu jätti runsaasti toivomisen varaa ja parannuskohteet sunnuntaita ajatellen ovat tiedossa.
– Meidän puolustuspelaamisemme täytyy olla paljon intensiivisempää. Kreikka pääsi tulemaan liian helposti laidoilta keskelle ja tekemään niistä maaleja. Hyvän ja intensiivisen puolustuksen kautta saamme mahdollisuuden päästä myös nopeisiin hyökkäyksiin, Lindgren painottaa Käsipalloliiton tiedotteessa.
– Kotiyleisön edessä meidän on pystyttävä parempaan ja näytettävä olevamme parempi joukkue kuin mitä ensimmäisen pelin numerot antavat olettaa.
Suomen otteet MM-karsinnoissa ovat tähän saakka olleet melkoisen ailahtelevia ja myös tähän Lindgren toivoo muutosta. Peli kulkee vain ajoittain ja väliin on mahtunut heikompia jaksoja liikaa.
– Kahdessa ensimmäisessä ottelussa aloitimme pelin huonosti, mutta pystyimme parantamaan toisella. Ensimmäisessä Kreikka-pelissä oli positiivista, että aloitimme hyvin, muttemme pystyneet haastamaan toisella puoliajalla. Nyt tavoitteena on pelata ehjä ottelu, Lindgren sanoo.
Suomella on kolmesta pelatusta ottelusta koossa kaksi pistettä syksyn Kypros-voiton myötä. Jotta jatkomahdollisuudet pysyvät vielä olemassa, on Suomen käytännössä voitettava jäljellä olevat kolme otteluaan ja silloinkin jatkopaikka riippuu muiden otteluiden tuloksista.
Ottelu Riihimäellä alkaa sunnuntaina 5.1. kello 16.00.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Huuhkajat hurjina maailmalla
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”