Mercedes on hallinnut formula ykkösiä tänäkin vuonna, mutta Ferrarin selkeä piristyminen antaa osviittaa, että kenties jo ensi kaudella nähdään paljon tasaisempaa taistelua tiimien välillä maailmanmestaruudesta. Itse asiassa tätä toivovat sekä Mercedeksen moottoriurheilun johtaja Toto Wolff että kuljettaja Lewis Hamilton.

– Hamilton ja Sebastian Vettel voisivat olla yksi tämän lajin kaikkien aikojen legendaarisimmasta kaksintaistelupareista, etenkin eri tiimeissä. Meidän kannaltamme on tietysti hyvä, että Lewiksella on oma taisteluparinsa tallikaverissaan Nico Rosbergissa, Toto Wolff sanoo Autosportille.

Vettel on pystynyt voittamaan tällä kaudella kolme osakilpailua eli yhtä monta kuin Rosberg. Hamilton on kahminut suvereenisti jo yhdeksän voittoa.

– Sebastian tulee aina olemaan yksi kovimmista vastustajista. Hän on jatkossa takuulla yksi kovimmista muiden tiimien kuljettajista, mutta uskon, että Nico nousee myös paremmalle tasolle lähivuosina. Mutta toivon kyllä, että taistelisimme tasaisemmin Ferrarien kanssa, se tekisi tosi hyvää tälle lajille. Ja mieluusti siten, että me olemme kuitenkin kovan taistelun jälkeen vähän edellä, Hamilton sanoo.