Melbournessa täysi kaaos – Max Verstappen voitti fiaskokisan
Melbournessa nähtiin todella dramaattinen kilpailu, jossa autot rytisivät ja sääntöjen kanssa sekoiltiin.
Kisaa värittivät rajut ulosajot sekä sekoilut turva-autojen kanssa. Kisa keskeytettiin yhdeksän kierroksen jälkeen, kun Alex Albon rysäytti seinään.
Keskeytyksen aikana lähdössä Max Verstappenin ohi noussut George Russell kärsi, sillä hän oli käynyt varikolla ennen punaisia lippuja ja putosi kauas tulosluettelossa. Uusintalähdön koittaessa Verstappen nousi Lewis Hamiltonin ohi, joka oli niin ikään ehtinyt kiilata ohi heikon startin saaneen Verstappenin.
Kilpailun loppu meni täysin kaoottiseksi, kun Kevin Magnussen ajoi seinään pari kierrosta ennen maalia. Kilpailu keskeytettiin uudestaan ja monet odottivat kilpailun päättyvän siihen. Kisaa päätettiin kuitenkin jatkaa ja uusintalähdöstä tuli täysi romuralli.
Ferrarin Carlos Sainz törmäsi Fernando Alonsoon sillä seurauksella, että Ferrari-kuski nousi kolmanneksi ja Alonso pyörähti. Leclerc sai kisan jälkeen kuitenkin teostaan viiden sekunnin aikarangaistuksen ja putosi kisassa sijalle 12.
Uusintalähdössä myös Alpinet kolaroivat keskenään pudottaen molemmat pois pisteiltä ja Logan Sargeant sekä Nyck de Vries päätyivät hiekalle. Kisa keskeytettiin taas, mutta viimeinen kierros päätettiin vielä ajaa turva-auton takana.
Lopulta Verstappen körötteli lipulle ykkösenä ennen Hamiltonia ja Alonsoa.
Bottaksen kisa oli surkea, sillä hän oli kisan 11. Maaliin saakka selvisi 12 autoa.
Elisa Viihde Viaplay näyttää kauden vapaat harjoitukset, sprintit, aika-ajot ja osakilpailut suorina lähetyksinä. Viaplayn urheilutarjonta sisältää Formula 1 -lähetysten lisäksi myös kaikki F2 ja F3 aika-ajot, sprintti- sekä osakilpailut, näistä kaikki sprintti- ja osakilpailut selostetaan suomeksi. Eikä moottoriurheilutarjonta lopu vielä tähänkään, samalla tilauksella näkyvät myös mm. MotoGP, Nascar ja Indycar -kisat sekä paljon muuta huippu-urheilua.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”