Melbournen radalle tehty merkittävä muutos
F1-kausi jatkuu viikonloppuna, kun Melbournessa ajetaan ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Radalle on tehty merkittäviä muutoksia sitten viime kerran.
Melbourne on perinteisesti ollut F1-kisakalenterissa, mutta tiukkojen koronarajoitusten takia Australiassa ei ole ajettu kilpaa parin viime vuoden aikana. Tänä vuonna F1-sirkus kuitenkin palaa Albert Parkille.
Sitten edelliskerran, radalla on tehty muutoksia. Tällä kaudella radalla on peräti neljä DRS-aluetta, joka helpottaa radalla ohittamista. Näin ollen edessä siintääkin mielenkiintoinen kilpailu.
Melbournen kisaviikonloppu alkaa ensimmäisillä harjoituksilla jo perjantaiaamuna Suomen aikaa.
Formula 1 -lähetykset ovat tästä kaudesta lähtien katsottavissa yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V sport -kanavilla. Viaplayn lähetykset kattavat kaikki F1 -harjoitukset, aika-ajot sekä varsinaiset kisalähetykset sekä runsaasti muuta oheisohjelmistoa.
F1 -lähetysten lisäksi Elisa Viihde Viaplayssa nähdään myös kaikki 14 F2 -osakilpailuviikonloppua sekä kaikki F3 -osakilpailut sekä W Series -sarjan kilpailut. Kaikki kisat selostetaan suomeksi.
LUE MYÖS:
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin