Max Verstappen paalupaikalta lauantain sprinttikisaan
F1:ssä on lauantaina edessä vuoden ensimmäinen sprinttikilpailu. Kilpailuun lähtee paalulta Max Verstappen.
Perjantaina Imolassa ajettiin ensimmäiset harjoitukset sekä aika-ajot. Aika-ajoissa nopeinta vauhtia piti Max Verstappen ennen Ferrarin Charles Leclerciä sekä McLarenin Lando Norrisia.
Valtteri Bottas ajoi aika-ajossa kahdeksanneksi. Hänen autonsa jäi kuitenkin aika-ajon viimeisessä vaiheessa radan varteen teknisen vian vuoksi.
Mercedekselle aika-ajot olivat katastrofaaliset. George Russell oli 11. ja Lewis Hamilton vasta 13.
Aika-ajoissa määräytyivät lähtöpaikat lauantain sprinttikilpailuun. Sprinttikilpailussa ratkaistaan lähtöruudut sunnuntain varsinaiseen osakilpailuun.
Sprinttikisassa ajetaan 21 kierrosta.
Lauantaina ajetaan toiset vapaat harjoitukset sekä sprinttikilpailu. Lauantain Elisa Viihde Viaplayn studiolähetys alkaa klo 16:30 ja sprinttikisa käynnistyy klo 17:30. Viikonlopun kruunaa sunnuntain osakilpailu, jonka ennakkostudio käynnistyy klo 15:00. Viaplayn F1-tiimistä paikan päällä Imolassa ovat Mervi Kallio, Toni Vilander, Niki Juusela sekä Tom Kristensen. Studiossa nähdään Iiro Harjula ja Ossi Oikarinen.
LUE MYÖS:
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin