Matti Nuutinen käyttää sopimusoptionsa – siirtyy Kreikan pääsarjaan

Matti Nuutinen käyttää sopimusoptionsa ja siirtyy Kreikan pääsarjaan.
Viikonloppuna käynnistyviin EM-kisoihin valmistautuvaa Nuutista ei sittenkään nähdä Kataja Basket -paidassa kaudella 2015-16. Kaarinan Ura Basketin kasvatti hyväksyi Kreikasta tulleen tarjouksen ja siirtyy maan pääsarjaan keväällä nousseen Arkadikos BC:n riveihin heti kisojen jälkeen.
Nuutinen ehti heinäkuun puolivälissä sopia siirrosta Joensuuhun. Kreikka-pestinsä mahdollistaa sopimuksessa ollut ns. ulkomaanpykälä.
Edelliset neljä kautta laituri edusti loimaalaista Bisonsia.
– Tietenkin harmittaa seuran puolesta, toiminnanjohtaja Ville Tuominen toteaa seuran verkkosivuilla.
– Toisaalta olen iloinen Matin pestistä sikäli, että hänelle on luvassa on iso rooli uransa jatkon kannalta merkittävässä ympäristössä. Kreikan pääsarjaan pääseminen ei ole suomalaispelaajille aivan jokapäiväistä.
– Käännämme Katajassa nyt katseet entistäkin tiiviimmin pelaajamarkkinoille. Matin lähtö tarkoittanee sitä että hankimme neljä ulkomaalaispelaajaa alun perin kaavaillun kolmen sijaan, Tuominen päättää.
Kataja Basketin kanssa kaudesta 2015-16 ovat tähän mennessä sopineet takamiehet Teemu Rannikko, Petri Virtanen ja Marius Van Andringa, laiturit Jesse Niemi, Tommi Huolila, Atte Perttu ja Nicolai Hvidberg Andersen (DEN) sekä sentteri Carson Desrosiers (USA). Kokoonpanoa tulevat täydentämään omat takamieskasvatit Johannes Lasaroff, Samu Ruskio ja Antto Laatikainen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa