Matilda Castrenille kelpo tili – ”Ei oikein avaukset lähtenyt”

Sunnuntaina tuloksen 70 (-1) pelannut Matilda Castren sijoittui lopulta jaetulle 40. sijalle naisten kauden neljännessä majorissa, Evian Championshipissa. Castrenin yhteistulos oli viisi alle parin.
Jaettu 40:s sija toi Castrenille palkintorahaa noin 35 000 dollaria. Kilpailun voittoon pelasi Kanadan Brooke Henderson tuloksella -17.
Casten kertoi kilpailun jälkeen, että sunnuntaina peli oli hyvin samanlaista kuin lauantainakin.
– Ei oikein avaukset lähtenyt. Oli paljon sellaisia tilanteita, että olin parin metrin päässä väylästä. Täällä on tosi paksut raffit ja sieltä oli vaikea päästä hyville paikoille. Jos olisin lyönyt enemmän väyläosumia, olisi ollut paremmat mahdollisuudet parempiin tuloksiin, Castren toteaa tiedotteessaan.
Viidellä birdiellä ja neljällä bogilla päivästään selvinnyt Castren koki tänä vuonna hieman erilaisen Evian Resort Golf Clubin kentän kuin viime vuonna, jolloin hän sijoittui 19:nneksi.
– Viime vuonna en nähnyt tämän kentän huonoja puolia, mutta tällä viikolla kävi pari huonoa pomppua. Sellaista se välillä on. En ole kovin harmissaan, Castren totesi tyynesti.
Tyyntä ei sen sijaan ollut Castrenin pelikaverilla Rachel Heckilla, joka koki Evianin kentän haasteet karulla tavalla. Pelikaverin touhu vaikutti myös Castrenin peliin.
– Lopussa oli myös vähän draamaa, kun pelikaveri teki kasin kuudelletoista. Siinä oli kaksi väylää vielä jäljellä, eikä hän pysynyt kasassa. Se oli vähän häiritsevää. Varmasti hänellä oli tosi paha mieli. Hän oli siis vielä amatööri.
Evian Championship oli Castrenin ensimmäinen kisa Euroopassa tällä kaudella. Ranskasta alkanut Euroopan valloitus jatkuu vielä kolmen kisan verran. Ensi viikolla pelattava Scottish Open on ohjelmassa seuraavana.
Lyöminen on hyvää, ja hyvillä mielin ollaan. Ei vain ollut minun viikko, Castren paketoi kisansa.
V sport golf esittää golf-kisoja suorina lähetyksinä läpi vuoden.
Lähde: Matilda Castrenin tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa