Matilda Castren jahtaa menestystä paratiisisaarelta
Havaijin väkirikkain saari, Oahu, on LPGA Tour -pelaajien tämän viikon tukikohtana, kun Hoakalei Country Clubilla ratkotaan Lotte Champiosnshipin voittajaa. Matilda Castren ja 143 muuta pelaajaa ottavat toisistaan mittaa poikkeuksellisesti jo keskiviikkona alkavassa kilpailussa.
Naisten kauden ensimmäisessä major-kilpailussa, The Chevron Championshipissa ryhdikkäästi esiintynyt Castren oli kilpailussa lopulta 25:s. Castren pelasi neljä kierrosta yhteistulokseen -4, ja hän oli tyytyväinen etenkin turnauksen suureen birdiemääräänsä. Birdiejä kertyi 72 reiän aikana kaikkiaan 17.
Birdiejä tarvitaan myös Havaijilla, jotta menestystä tulee. Havaijilla pelatuissa kilpailuissa voittotulokset ovat usein todella paljon alle parin, josta hyvänä esimerkkinä käy viime vuoden Lotte Championship, jossa Lydia Kon voittotulos oli peräti -28. Viime vuoden kilpailu tosin pelattiin eri kentällä kuin tämän vuoden kilpailu.
Castren vietti viime viikolla muutaman päivän Miamissa yhteistyökumppaninsa tilaisuudessa, ja hän lensi Havaijille jo viikonvaihteessa. Aikaeroa Miamin ja Havaijin välillä on kuusi tuntia, joten senkin takia kilpailupaikalle oli hyvä suunnata ajoissa. Aikaero Suomeen on 13 tuntia.
Lotte Championshipissa palkintopotissa on kaksi miljoonaa dollaria, josta voittaja kuittaa 300 000 dollaria. Tuore major-voittaja Jennifer Kupcho on kilpailussa mukana, kuten myös viime vuoden ykkönen Lydia Ko ja maailmanlistalla jo viidenneksi noussut Thaimaan Atthaya Thitikul, joka on kotiutunut hyvin LPGA Tourille.
Casten pelaa keskiviikkona ja torstaina Stephanie Meadow’n ja Na Rin Anin kanssa, joka on heti tulokasvuonnaan esittänyt hyviä otteita kiertueella. Castrenin ryhmän lähtöaika avauskierrokselle on torstaina kello 2.12 Suomen aikaa.
Neljän kierroksen mittaisen kilpailun käänteitä pystyy seuraamaan Elisa Viihde Viaplaysta ja V Sportin kanavilta.
Lähde: Matilda Castrenin tiedote
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”