Markku Kanerva: ”Hollanti heräsi, Costa Rican tarina jatkui”
Kuva: Getty Images
Huuhkajien valmentaja Markku Kanerva seurasi silmä tarkkana sunnuntain neljännesvälieräottelut. Ensimmäisessä Hollanti pudotti loppuhetkien nousullaan Meksikon ja jälkimmäisessä ottelussa Costa Rica oli Kreikka etevämpi rangaistuspotkukilpailuissa.
Tämän seurauksena Hollanti ja Costa Rica kohtaavat kisojen puolivälierissä.
– Meksikon maalivahti Ochoa teki jälleen pari ”gamesaveria” onnella ja taidolla. Dos Santosin hieno yksilösuoritus sekä Meksikon yhtenäinen, kurinalainen ja uhrautuva puolustuspeli oli lähellä riittää voittoon, Kanerva arvioi.
– Kolmella topparilla ja hyvällä tasapainolla he saivat aika hyvin eliminoitua van Persien ja Robbenin johtamat vastaiskut.
Ottelun luonne muuttui Meksikon johtomaalin jälkeen. Ottelu tasoittui, mutta sitten Hollanti otti ohjat.
– Hollanti heräsi peliin takaiskumaalin jälkeen. Heille jäi jotain jossiteltavaa parista tuomiosta, mutta loppujen lopuksi Robben haki hyvin ratkaisevan rankkarin. e oli ylikorostettu heittäytyminen, hakemalla haettu.
– Tässä tilanteessa kävi mielessä, että miksei MM-kisoissa ole päätytuomareita EM-lopputurnauksen tavoin. Nyt ovat maalikamerat mukana, mutta päätytuomareiden kautta tulkinnat ja arvaamiset vähenisivät.
Sukelsi Robben tai ei, Kanerva nostaa hänet ottelun avainpelaajaksi.
– Robben oli ottelun MVP, ilman muuta. Hän haki rankkarin ja pohjusti tasoitusmaalin. Meksiko puolusti ylipäänsä kulmat ja myös tasoitusmaalin huonosti. – Hollannin henkinen vahvuus tuli jälleen kerran esiin.
Navas taas sankari
Sunnuntain toisessa ottelussa Costa Rica teki taas ison suorituksen, mutta Kreikka laittoi turnauksen suuryllättäjät ahtaalle. Ratkaisu saatiin vasta rangaistuspotkuilla.
– Uskomaton nousu Kreikalta taas kerran haudan partaalta. Costa Rica ei päässyt pelillisesti samalle tasolla kuin aiemmissa peleissä. Heidän pelinsä oli aikamoista selviytymistaistelua ulosajon jälkeen, Kanerva arvioi.
– Maalivahti Keylor Navas piti Costa Rican hengissä parilla hienolla torjunnallaan peliajalla. Loppujen lopuksi hän nousi ottelun suureksi sankariksi pilkkutorjunnallaan. Costa Rican kaunis tarina ja aiheuttamat yllätykset saivat jatkoa.
Mutta tällä kertaa eivät Kanervan mukaan ansaitusti.
– Kreikka oli pelillisesti parempi. Esimerkiksi laukaukset maalia kohti olivat tilastoissa Kreikalle 13-2. Se kertoo paljon, Kanerva laski.
Costa Rica kohtaa seuraavalla kierroksella Hollannin. Kreikka matkustaa kotiin ja aloittaa syksyllä valmistelut tulevaan EM-karsintaan, jossa Kreikan lohkossa on mukana myös Suomi. Maat kohtaavat Olympiastadionilla lokakuussa.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”
- Bayern München kompuroi taas – Lukas Hradecky kiitti
- Brasilia aloitti Copa American vahvasti