Marcelo Bielsan alaisuudessa pelaava suomalaislupaus: Joskus olisi kiva pelata treeneissä – ”Siinä on puolensa”
Kuva: Juha Tamminen
Englantilaisen perinneseuran Leeds Unitedin päävalmentaja Marcelo Bielsa on tuttu mies maailmalla. Suomen U21-maajoukkueen toppari, Leedsissä tällä kaudella Championshipin otteluissa debytoinut Aapo Halme kertoi ajatuksiaan valmentajastaan ja luotsin metodeista Palloliiton haastattelussa.
– Mistähän aloittaisin, hän on aikamoinen persoona, toukokuussa 21 vuotta täyttävä Halme naurahti.
– Treenit ovat aivan erilaisia kuin mihin olen tottunut missään ennen. Ne ovat todella intensiivisiä. Aina kun tehdään, niin tehdään täysillä. Spurtataan täysillä tai syötetään kovaa. Teemme paljon erilaisia syöttödrillejä ja vähän pallonhallintapeliä. Sitä ei ole oikeastaan ollenkaan. Ison kentän peliä ja syöttödrillejä.
– Siinä on puolensa. Joskus on sellaisia treenejä, että vastustajaa ei ole ollenkaan. Niissä tulee joskus fiilis, että olisi kiva pelata fudista. Joskus taas koko treenit vain pelataan.
HJK:sta viime vuonna Leedsiin siirtyneen Halmeen sopimus Leedsin kanssa on voimassa kesään 2022 saakka. Nuoren topparin tavoite on saada kevään aikana peliaikaa mahdollisimman paljon.
– Jos nousemme, niin sitten pohdin tarvitsisinko lainasopimuksen johonkin. Sen näkee sitten, mutta nyt tavoite on päästä pelaamaan, Halme korosti.
LUE MYÖS:
- Nuorille Leijonille synkkä ilmoitus MM-kisojen alla
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet maailmancupeihin valittu
- Yllätysnimet parhaina suomalaisina Davosissa
- Jasmi Joensuu paras suomalainen sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Suomen parisprinttijoukkueet jäivät ilman palkintopallisijoja
- Viaplay esittää hiihdon maailmancupin Davosissa ja Tour de Skiin Toblachissa
- Viaplay tuo Itävallan FIS-kisat takaisin Suomen ruuduille – talviurheilun superkausi jatkuu