Manchester City tarrasi kiinni mestaruuteen – Arsenalin sulaminen jatkui

Keskiviikkoiltana Valioliigassa pelattiin mestaruuden kannalta merkittävä ottelu, kun kärkikaksikko Manchester City ja Arsenal iskivät yhteen.
Ennen ottelua Arsenalilla oli viiden pisteen johto, mutta myös kaksi ottelua vähemmän pelattuna. City otti etulyöntiaseman mestaruustaistelussa ottamalla kotonaan selvän 4-1-voiton. Arsenal on sulamassa kovaa vauhtia, kun se on nyt pelannut neljä peräkkäistä ottelua ilman voittoa. City-tasapeliä edelsi kolme tasapeliä, joissa kahdessa se menetti kahden maalin johtoaseman. City on puolestaan seitsemän voiton putkessa ja tappiottomia otteluita on tilillä jo kymmennen peräkkäin. Arsenal on edelleen kärkipaikalla, mutta City kyttää kahden pisteen päässä ja kaksi ottelua vähemmän pelanneena.
Liverpool piti puolestaan omat haaveensa Mestarien liigan paikasta elossa, kun se kaatoi West Hamin vieraskentällä 2-1. Pool on nyt kuudentena. Nottingham nousi pois putoajan paikalta voittamalla Brightonin 3-1 ja Chelsean tuska kasvoi 0-2-tappiolla Brentfordille. Chelsea on pelannut nyt kuusi edellistä Valioliigan ottelua ilman voittoa ja kaikki kilpailut mukaan lukien tappioputki on viiden ottelun mittainen.
Elisa Viihde Viaplay esittää kaikki Valioliigan ottelut suorina lähetyksinä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”