Lullebiegga – Soratieajo Suomen poikki on nyt myös kilpailu
Kuva: Getty Images
Lullebiegga-sorapyöräily pilotoitiin kesällä 2021 ja ensi kesänä ajetaan jälleen. Harrasteajon ohella Lullebiegga lanseeraa Suomen pisimmän sorateiden kilpailun. Reittinä on klassinen Hanko-Nuorgam. Matka taittuu kahdeksassa etapissa 15.-22.6.2022. Reitti on yhteensä 1720 kilometriä, joista yli tonni soralla.
— Kesällä 2021 pilotoimme tapahtuman ja nyt nostamme rimaa. Mukaan otetaan kasvava, mutta rajallinen määrä ajajia ja puhtaan harrasteajon lisäksi lanseeraamme kilpailun, tiivistää Teemu Lemmettylä, Lullebieggan tapahtumavastaava, tiedotteessa.
Lullebiegga´22 -gravelkisa mitellään segmenttiaikoina. Kilpailijoiden on ajettava kaikki kahdeksan etappia alusta loppuun, mutta aika lasketaan vain etappien sisäisiltä segmenteiltä. Erilaiset asfalttisiirtymät eivät siis vaikuta aikaan, ainoastaan sorateillä ajamisen kyky ratkaisee.
Kisan rinnalla tapahtuman voi ajaa myös puhtaana harrasteajona, jossa tavoitteena on koko hurjan taipaleen selättäminen. Mukaan otetaan 12 ajajaa koko matkalle ja maksimissaan 12+12 lisäajajaa kahden ja neljän etapin pätkille.
Kesällä 2021 Lullebiegga ajettiin pääosin samalla reitillä, kokeiluluonteisesti. Mukana oli yhteensä kuusitoista ajajaa, joista seitsemän selvitti koko taipaleen.
— Ensimmäinen Lullebiegga oli mahtava kokemus, kertoo itsekin koko reitin ajanut Lemmettylä.
— Näimme miten uskomattoman monimuotoinen Suomen luonto on ja miten monta erilaista soratien olomuotoa täältä löytyy. Emme ikinä pärjää asfalttireiteillä Keski-Euroopalle, mutta suomalainen sorateiden verkosto on maailman paras.
Sora- eli gravel-pyöräily on pyöräilyn nopeimmin kasvava muoto. Suomessa gravel-pyöriä on jo enemmän kuin maantiepyöriä ja vuotuinen kasvu on ollut yli 150% jo pidempään. Gravel-kilpailut ovat erittäin suosittuja Yhdysvalloissa, mutta suosiosta huolimatta suuret instituutiot vielä puuttuvat. Lullebieggan tavoitteena on kehittyä tällaiseksi.
Lullebiegga on pohjois-saamen kieltä ja tarkoittaa etelätuulta. Lisäksi kauniin sanan symbolinen merkitys on yhtä kaunis: se kuvaa lämpöä ja myötätuulta. Lullebiegga on äärimmäisen raskas ponnistus, mutta läpeensä kaunis matka poikki kesäisen Suomen. Lullebiegga on maailman kaunein painajainen.
Vuoden 2022 Lullebieggan reitti:
Hanko – Hämeenlinna – Jyväskylä – Tahko (Kuopio) – Paljakka (Puolanka) – Posio – Sodankylä – Inari – Nuorgam (Utsjoki).
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Minsk terveiset 20.5.2014
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- Sebastian Aho tehoili – Matias Maccellille kaksi maalia