Lukko eteni jatkoon CHL:ssä – ”Lopputulos oli tärkein”

Hallitseva Suomen mestari Rauman Lukko varmisti jatkopaikan jääkiekon Champions Hockey Leaguessa voittamalla kotonaan Cardiff Devilsin 5-2 (2-0, 2-2, 1-0).
Raumalaiset saivat otteluun hyvän alun, kun Noel Pietilä ja Arttu Ilomäki veivät kotijoukkueen kahden maalin johtoon heti avauserässä. Molempiin maaleihin tarjoilivat esityön Scott Pooley ja Anrei Hakulinen.
Toisessa erässä nähtiin kolme maalia reilun minuutin sisään. Kristian Pospisil vei Lukon jo kolmen maalin johtoon, mutta 29 sekuntia myöhemmin Cole Sanford kavensi ottelun. Siitä ehti kulua vain 34 sekuntia, kun Vili Saarijärvi laukoi Lukon jälleen kolmen maalin johtoon. Cardiff tuli vielä kahden maalin päähän erän puolivälin jälkeen Joshua Wallerin osumalla.
Kolmannessa erässä Saarijärvi vielä kaunisteli lukemia tekemällä viidennen maalin tyhjään maaliin alivoimalla. Syötön tarjoili Ilomäki, jolla oli lapansa pelissä myös Lukon molemmissa toisen erän maaleissa ja kasasi pisteet 1+3. Saarijärvi keräsi kahden maalinsa lisäksi myös yhden syöttöpisteen.
Voitolla Lukko varmisti jatkopaikan, kun alkulohkoa on vielä yksi kierros pelaamatta.
– Lopputulos oli tärkein, että saatiin jatkopaikka. Odotettavissa oli, että tästä tulisi erilainen peli ja meillä olisi kiekko paljon. Se tuo omat haasteensa, ettei peli mene ylikiekolliseksi, vaan pysyisi normaalina. Alussa sen kanssa oli pieniä haasteita, mutta sen jälkeen peli meni hyvin ja saimme tärkeimmän, eli voiton, Lukon päävalmentaja Marko Virtanen analysoi CHL:n tiedotteessa.
– Tämä oli ensimmäinen peli ja vastustaja, joka pitikin voittaa ja se hoidettiin, Virtanen jatkoi.
Cardiff on lohkon viimeisenä, mutta Virtanen antoi tunnustusta myös vastustajalle.
– He olivat erittäin ovela joukkue ja kova vastustaja. Heillä oli vähän omanlaisensa tyyli pelata, joka eroaa kotoisista Liiga-joukkueista.
Joukkueet kohtaavat toistamiseen ensi viikolla Cardiffissa. Lukko voi lähteä otteluun ilman paineita, kun jatkopaikka on taskussa.
– Voittamaan lähdemme jokaista ottelua. Se miten ja millä tavalla, niin sen näkee sitten. Vielä sitä ei ole ehditty miettimään.
Cardiff ja Lukko päättävät alkulohkon ensi viikon keskiviikkona 13.10.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Video: HIFK:lta uusi kannatusbiisi – tältä se kuulostaa
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Huomenna Helsingissä nähdään poikkeuksellinen koripallotapahtuma
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Seiska: Jere Karalahden uusi rakas selvisi – ”Lanteikas, kaunis blondi”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista