Luis Suarezilta lohdutusta Steven Gerrardille: ”Olet yksi parhaista”

Uruguayn kärkimies Luis Suarez upotti kahdella maalillaan torstaina Englannin ja myönsi, että maaleissa ja voitossa oli samalla pieni kuittaamisen maku ennen kaikkea brittimediaa kohtaan. Englannin pelaajia ja ennen kaikkea Steven Gerrardia kohtaan Suarez sen sijaan tunsi sympatiaa.
– Ennen ottelua liian moni ihminen Englannissa naureskeli asenteelleni parin viime vuoden aikana. Tämä on hieno hetki minulle, haluan nähdä mitä he ajattelevat nyt, Suarez sanoi BBC Sportin mukaan.
– Tämä on kuin unta, unta joten olen nähnyt monta kertaa. Tämä oli yksi parhaista pelaamistani otteluista, mahtava hetki minulle. Vielä muutama päivä sitten en ehkä olisi uskonut, että tämä on mahdollista, polvileikkauksesta pikavauhtia kuntoutunut kärkimies sanoi.
Toisen voitto on kuitenkin toisen tappio ja Suarezin voitonriemussa oli pieni särö. Seurakaveri Liverpoolista, kaiken kokenut Englannin kapteeni Steven Gerrard menetti ehkä viimeisen tilaisuutensa saavuttaa jotain MM-tasolla.
– Tämä on epäonninen hetki hänelle, enkä pidä siitä että hän joutuu kärsimään tällä tavoin. Sanoin hänelle, että jatkaa eteenpäin, unohtaa tämän ottelun ja että hän on yksi parhaista.
– Hän on paras pelaaja, jonka kanssa olen pelannut, Suarez ylisti.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa