Louis van Gaalin kootut selitykset ManU:n surkeudelle: ”Hävisimme pelaajien huonon sijoittumisen vuoksi”

Manchester Unitedin manageri Louis van Gaal vieritti syyn West Ham -tappiosta pelaajiensa niskaan, vaikka Unitedin taktisessa tulokulmassa otteluun ei myöskään ollut kehumista.
West Ham dominoi avausjaksoa totaalisesti ja meni johtoon, mutta United käänsi pelin kahdella Anthony Martialin yksilösuorituksella.
– Käänsimme ottelun eduksemme tappioasemasta fantastisella tavalla, van Gaal lausui lehdistötilaisuudessa kirkkain silmin.
– Lopulta kuitenkin hävisimme pelin pelaajien huonon sijoittumisen vuoksi, mutta kyse oli vain senttimetreistä.
– Me hallitsimme peliä ja olimme johdossa puoli tuntia ennen loppua. Mutta sitten teimme paljon virheitä ja meille tuli liikaa pallonmenetyksiä, emme pystyneet pitämään peliä leveänä.
Van Gaalilta kysyttiin, oliko ottelua ennen sattuneella bussiepisodilla vaikutusta tappioon.
– Bussiepisodilla saattoi olla vaikutusta pelaajiimme, joilla ei ole paljon kokemusta. Mutta sitä emme voi käyttää tekosyynä tappiolle, van Gaal myönsi.
Toimittajat panivat myös merkille, että Unitedilla on tällä hetkellä seitsemän pistettä vähemmän kuin vuosi sitten – ja itse asiassa pisteitä on vähemmän kuin koskaan Valioliigan historian aikana.
– Myönnän että meillä on nyt vähemmän pisteitä kuin viime kaudella. Mutta sillä ei ole mitään väliä. Väliä on vain sillä, että pystymme keskittymään viimeiseen peliin ja nousemaan neljänneksi.
– Se on yhä mahdollista. Jos City häviää ja me voitamme viimeisen pelimme, olemme neljänsiä. Kyllä kai tekin osaatte laskea, van Gaal heitti piikin toimittajille.
– Tämä tappio oli henkinen isku pelaajillemme, mutta meidän on pystyttävä viimeisessä pelissä antamaan kaikkemme, ettei Manchester City saa ilmaista lippua Mestarien liigaan.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa