Litmaselta yllättävä paljastus HS:lle: aloitti jalkapalloon panostamisen vasta 14-vuotiaana
Kuva: Getty Images
Jalkapallo on kuulunut Jari Litmasen elämään lähes aina. Suomen kaikkien aikojen menestynein jalkapalloilija ei kuitenkaan aloittanut panostamista lajiin kuin vasta murrosikäisenä, 14-vuotiaana.
Litmanen pelasi ensimmäisen virallisen jalkapallo-ottelunsa Salppiksen C-junioreissa kahdeksanvuotiaana. Silloin muut pelaajat olivat vähintään viisi vuotta vanhempia, mutta Litmasen mielestä asiassa ei ollut mitään kummallista.
– 14-vuotiaaksi asti en tuntenut olevani millään lailla erilainen kuin kukaan muu. Olen saanut elää lapsuuden ja nuoruuden rauhassa lähiössä omakotitalossa saman ikäisten lasten kanssa. Ja olen saanut käydä koulua rauhassa ja harrastaa liikuntaa kuin kaikki muutkin, Litmanen sanoo Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa.
Litmanen pelasi samaan aikaan kolmessa eri joukkueessa, jonka lisäksi hän harrasti myös jääkiekkoa. Kun ikää karttui, harjoitukset muuttuivat vaatimimmiksi, ja aika ja tarmo eivät enää millään riittäneet kaikkeen. Jalkapallo kärsi, jääkiekko kärsi ja ennen kaikkea koulu kärsi. Keskiarvo putosi vuodessa kahdeksan paikkeilta seiskan pintaan.
Litmasen oli pakko tehdä päätöksiä. Koska koulun lopettaminen ei ollut mahdollista, hänen oli luovuttava jääkiekosta.
– Vasta 14-vuotiaana sitten alkoi kunnon panostus. Muu elämä järjestettiin jalkapallon mukaan. Kaikki päivän rytmit ja jako tehtiin sen mukaan, mitä jalkapallo vaati, Litmanen kertoo.
Seuraavana vuonna 15-vuotias Litmanen harjoitteli ja pelasi jo Lahden Reippaan miesten joukkueen mukana.
Litmasen elämänkerta Litmanen-10 julkaistaan ensi viikolla. Kattavasta opuksesta voi lukea Kuninkaan elämän parhaat tarinat ja paljastukset.
Lähde: Helsingin Sanomien kuukausiliite
LUE MYÖS:
- Minkkisen loistava kausi jäi ilman kruunua
- Pellegrino sanoi hyvästit – voittamalla!
- Pelicans ja Ässät vahvoilla – iso voitto HIFK:lle
- Kotimaisen jalkapallokauden ensimmäinen pytty jäi Turkuun
- Jännittäviä hetkiä NBA:ssa – tuleeko lisää joukkueita?
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan