Litmanen elämäkertansa tekemisestä: ”Mielenkiintoinen, energiaa ja aikaa vievä prosessi”

Jari Litmasen omaelämäkerta Litmanen 10 julkaistiin tänään.
Tänään torstaina klo 13 Jari Litmasen omaelämäkerta näki päivänvalon. Tammen painama Litmanen 10 -opus julkaistiin Helsingin Olympiastadionilla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
Litmanen on ollut viime kuukaudet kiireinen kirjansa kirjoittamisen kanssa. Hän kertoi tilaisuudessa oman näkemyksensä elämäkerran tekemisprosessista.
– Prosessi oli mielenkiintoinen, energiaa ja aikaa vievä. Vaikeuksina oli osittain palata jonnekin sinne 1970-luvulle ja muistella asioita. Ihan hirveästi apua en muilta ihmisiltä saanut siinä. Tuntuu, että minulla on aika hyvä muisti verrattuna joihinkin muihin. Jos jollain asialla voin ylpeillä, niin ehkä sillä, Litmanen hymähti.
– Halusin tuoda esille, mitä olen elämässäni kokenut ja tehnyt. Itse olen suht tyytyväinen (lopputulokseen).
Litmasesta on jo aikaisemmin kirjoitettu yksi kirja, mutta silloin ”Kuningas” ei saanut itse vaikuttaa yhtä paljon lopputulokseen kuin tuoreimmassa tuotoksessa. Toimittaja Hannu Teider kirjoitti Litmasesta 1990-luvulla elämäkertakirjan ”Kultakenkä – tie mestaruuteen”.
– Edellinen kirja ei ollut ihan näkemykseni mukainen. Mietin silloin, että kun aika on kypsä, kerron itse tarinani omalla tavallani, Litmanen kertoi.
– Ei tässä sellainen tunne ole, että olen kirjailija. En jaksa uskoa, että minulta kovin montaa kirjaa enää tulee, mutta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan, hän muistutti.
Litmasen kirja tuli myyntiin tänään maajoukkueen viralliseen kauppaan Fanimoon.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Video: HIFK:lta uusi kannatusbiisi – tältä se kuulostaa
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Huomenna Helsingissä nähdään poikkeuksellinen koripallotapahtuma
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Seiska: Jere Karalahden uusi rakas selvisi – ”Lanteikas, kaunis blondi”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista