Liigassa mielenkiintoinen seuranvaihtaja: ”Ei omalta osaltani mennyt täysin nappiin”
Rauman Lukko ja maalivahti Oskari Setänen ovat tehneet raumalaisseuran verkkosivujen mukaan kahden vuoden sopimuksen. Tulevana lauantaina 24 vuotta täyttävä Setänen edustaa raumalaisseuraa näin ollen ainakin kevääseen 2020 asti.
Liiga-debyyttinsä Lukon maalilla kaudella 2013-14 tehnyt 184-senttinen ja 80-kiloinen maalivahti on pelannut urallaan yhteensä 114 runkosarjaottelua ja 14 pudotuspeliottelua. Lukon ja TPS:n lisäksi Setänen on pelannut Liigassa lainalla Porin Ässien maalilla.
– Matkalta on varmasti tarttunut paljon hyviä juttuja, jotka ovat kasvattaneet minua pelaajana ja ihmisenä. Kokemuksen kautta yksi isoimmista asioista on kehitys henkisellä puolella. Aika TPS:ssä opetti paljon, Setänen kertoo Lukon sivuilla.
– Alku Turussa ei omalta osaltani mennyt täysin nappiin, mutta sain taisteltua itseni pelaavaksi maalivahdiksi. Pääsin olemaan mukana taistelemassa Liigan runkosarjan kärkipaikoista ja vaikka sitä menestystä ei pudotuspeleissä tullut, niin se opetti paljon voittamisen kulttuurista. Myös pudotuspelikokemuksella on oma arvonsa, tiedän mitä se maailma on ja mitä vaatii päästä sinne huipun ytimeen, Setänen sanoo.
Lähde: Rauman Lukon verkkosivut
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”