LeBron James ruoskii joukkuettaan – ”Olemme hauraita”
Kuva: Getty Images
Clevelaand Cavaliersin alkukausi on ollut NBA:ssa vähintäänkin alavireinen. Megatähti LeBron Jamesin hankinnan myötä liigan ennakkosuosikkien joukkoon povattu Cavaliers on voittanut 12 ottelustaan vain viisi, ja sen tappioputki kasvoi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa jo neljän ottelun mittaiseksi.
Cavaliers johti viime yönä Toronto Raptorsia jo 18 pisteellä vain hävitäkseen kotonaan 93-110. James oli ottelun jälkeen varsin kriittinen Cavaliersia kohtaan.
– Olemme hyvin hauras joukkue tällä hetkellä. Jokainen pieni vastoinkäyminen osuu meihin ja me vain kutistumme kasaan, laukoi James NBA:n virallisilla verkkosivuilla.
Cavaliers on pudonnut tappioillaan liigan itäisen konferenssin seitsemänneksi. Sen seuraava vastustaja on juuri sen alapuolella oleva Orlando.
– Olen kuitenkin optimistisempi kuin mitä voisin kuvitella. Tarkastelemme, mitä teimme väärin ja mitä oikein, ja olemme valmiita maanantaina. Kausi on vielä aikaisessa vaiheessa, enkä osaa olla negatiivinen, James kommentoi.
Viisitoista pistettä ottelussa tehnyt James on NBA:n kolmantena ottelukohtaisissa pistekeskiarvoissa 24,7 pisteen saldolla. Hänen edellään ovat Kobe Bryant (26,7 pistettä) ja Anthony Davis (26,3).
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy