KuPS:n tuore hankinta: ”Hienoa päästä pelaamaan Simo Valakarin alaisuudessa”
KuPS hankki tutun miehen puolustukseensa HJK:sta. Henri Toivomäki siirtyi KuPS:sta Klubiin kauden 2018 jälkeen ja nyt, kaksi vuotta myöhemmin ja tuoreena Suomen mestarina, tie vie takaisin Kuopioon.
Huuhkajissakin esiintynyt Toivomäki odottaa tulevalta kahden vuoden sopimuskaudeltaan paljon.
– Mahtavaa päästä uudistuvan joukkueen kanssa rakentamaan uutta aikakautta KuPS:ssa. Kuopiossa on tehty hienoa työtä viime vuosien aikana, ja haluan olla osaltani auttamassa joukkuetta pärjäämään myös tulevaisuudessa, Toivomäki kertoi KuPS:n verkkosivuilla.
– Joukkue on uudistunut valmennusta myöten ja on hienoa päästä pelaamaan Simo Valakarin alaisuudessa, Toivomäki kommentoi.
Toivomäki on asettanut itselleen ja KuPS:ille kovat tavoitteet lähitulevaisuuteen.
– Koen kehittyväni edelleen jalkapalloilijana ja haluan kehittyä entistä enemmän. Tavoitteeni KuPS:ssa on saavuttaa joukkueena mahdollisimman paljon. Tavoittelemme mestaruutta sekä Veikkausliigassa että Suomen Cupissa.
Lähde: www.kups.fi
LUE MYÖS:
- Nuorille Leijonille synkkä ilmoitus MM-kisojen alla
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet maailmancupeihin valittu
- Yllätysnimet parhaina suomalaisina Davosissa
- Jasmi Joensuu paras suomalainen sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Suomen parisprinttijoukkueet jäivät ilman palkintopallisijoja
- Viaplay esittää hiihdon maailmancupin Davosissa ja Tour de Skiin Toblachissa
- Viaplay tuo Itävallan FIS-kisat takaisin Suomen ruuduille – talviurheilun superkausi jatkuu