KTP-Basket syvällä yössä: ”Joka pelissä eri ongelmia”

Viime kaudella perinteinen KTP-Basket pelasi loistavasti Korisliigassa ja nappasi pronssimitalit. Joukkue ei ole viime kaudesta oleellisesti heikentynyt, mutta tämän kauden alku on ollut totaalinen katastrofi. Kausi on alkanut neljällä tappiolla.
Lopullinen joukkue saatiin kasaan vasta aivan viime metreillä, mutta niin kävi monessa muussakin seurassa. Joukkueen kapteeni Michael Pounds uskoo juuri sillä olevan merkitystä tappioputkeen.
– Ei se ole ainakaan helpottanut asiaa. Se on totta, että etsimme vielä yhteistä säveltä ja opettelemme toistemme pelityylejä. Ei huonoon starttiin ole mitään yksittäistä syytä. Jokaisessa pelissä on ollut vähän eri ongelmat, Pounds kertoo seuran nettisivuilla.
Tuore jenkkivahvistus Alex Herrera uskoo, että peli alkaa rullata jo tänä iltana, kun KTP kohtaa kotisalissaan Karhuvuoressa yhden voiton neljästä ottelusta napanneen Lapuan Korikobrat.
– Alkukausi ei ole ollut sitä mitä halusimme, mutta se on ollutta ja mennyttä. Meidän pitää ottaa opiksemme ja saada ne hyvät asiat esiin perjantaina, Herrera toteaa.
– Meillä on todella hyvä joukkue. Perjantaina kaikki vasta alkaa, Herrera näkee.
Pounds on samoilla linjoilla.
– Kun pelaamme perjantaina ehjimmän ottelumme, niin otamme ensimmäisen voiton. Meidän pitää vaan uskoa itseemme ja joukkueeseen. Pitää vaan puolustaa joukkueena. Meidän takamiesten pitää pysyä ainakin kaksi pomppua matkassa, jotta isoille jää tarpeeksi aikaa auttaa, joukkueen kapteeni uskoo.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Mäkilegenda Matti Nykänen raivoissaan: ”Ihan täyttä kusetusta ja hyväksikäyttöä”
- Melkoinen NHL-sopimus: Päättyy 2025, palkkaa 49 000 000
- Nooralotta Neziri seksikkäänä uima-altaassa – katso kuva