Kommentti: Tähän ongelmaan HJK:n piti kaatua europeleissä – syy oli lopulta täysin toinen

HJK koki torstaina kauden kirpaisevimman tappionsa, kun ruotsalaisjätti IFK Göteborg haki pisteet Töölön Sonera-stadionilta 2-0. Tulos tarkoitti sitä, että Klubi tippui Eurooppa-liigan karsinnoista yhteismaalein 2-3.
Mihin HJK kaatui torstaina? Käsitellään se myöhemmin, mutta punnitaan ensin hetki sitä, mihin se ei ainakaan kaatunut, eli paljon ennen kauden alkua parjattuun maalivahtipeliin.
Niin, HJK:n maalivahtitilanne kyseenalaistettiin täydellisesti ennen kauden alkua. Mediassa spekuloitiin, onko kaksikko Thomas Dähne-Markus Uusitalo kykenevä kantamaan torjuntavastuun alkavalla kaudella.
Dähneen Klubi ei missään nimessä ole tällä kaudella kaatunut – päinvastoin. Saksalaiskoppari on ollut maalillaan tasaisen hyvä läpi sesongin. Jo heti ensimmäisessä europelissä Atlantasia vastaan Dähne otti rangaistuspotkun kiinni Klubin 2-0-voitossa. IFK Göteborg-otteluparissa yksikään osuma ei mennyt hänen piikkiinsä. Uusitalo, 19, on tuurannut Dähneä liigassa vähintään kelvollisesti silloin, kun Mika Lehkosuo on suonut kokeneemmalle – mutta silti nuorelle, 22-vuotiaalle – torjujalle lepovuoron.
Sen sijaan Klubin tappion syy löytynee suoraan torstain poissaolijoista. Keskikentän tähti Atomu Tanaka, vasemman laidan superpakki Taye Taiwo sekä pelikiellossa ollut vakiotoppari Lum Rexhepi olivat sivussa ottelusta. Kaksi edellä mainittua potevat edelleen vammoja, eikä paluun ajankohdasta ole tarkkaa tietoa.
Varsinkin japanilaisväkkärä Tanakan poissaolo näkyi selvästi. Normaalisti pienikokoinen ”Atom” pitää palloa hyökkäyspäässä. Kun selkeää pallon kontrolloijaa ei torstaina löytynyt, Klubin puolustus kuormittui ja altistui vastahyökkäyksille.
Topparipeliin Klubi ei kaatunut, vaikka Rexhepi olikin poissa. Häntä paikkasi 18-vuotias Aapo Halme, joka voitti pääpalloja ja suoriutui rauhallisesti pallollisena.
Nigerialaistähti Taiwo olisi tuonut Klubille voimaa jo pelkällä olemuksellaan. Hän on pelote myös erikoistilanteissa erinomaisen vasemman jalkansa potkutekniikan ansiosta.
HJK menetti avainpelaajiaan pahimmalla mahdollisella hetkellä, mutta kuten klisee kuuluu, se on osa jalkapalloa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Maailman paras pelaaja taas kohta Barcasta? – ”Niin älykäs pelaaja!”
- Mäkilegenda Matti Nykänen raivoissaan: ”Ihan täyttä kusetusta ja hyväksikäyttöä”
- ”Rakastan pyllyäsi” – Suomalaisen NHL-pelaajan 19-vuotias tyttöystävä mielettömässä bikinikuvassa