Kommentti: Huippuottelu vesittymässä – ketäköhän Pietarista tulee?
Paljon etukäteen nostettu ja rummutettu KHL:n ottelu Jokerien ja SKA Pietarin välillä pelataan tiistaina Helsingissä. Jokereille ottelussa on vielä merkitystä liittyen tulevaan pudotuspelivastustajaan. SKA Pietarilla pelissä ei ole taas mitään panosta.
Ja vaikka olisi, olisi hyvin epätodennäköistä, että SKA:n supertähdet vaivautuisivat Helsinkiin. Pääosa joukkueesta on nimittäin juuri voittanut olympiakultaa.
Kultamitalit ratkesivat sunnuntaina ja vaikka huhujen mukaan yksityiskone kiikutti joukkueen pikavauhtia Moskovaan, voidaan varsinaisia juhlallisuuksia viettää Venäjällä vasta maanantaina. Niitä juhlia tuskin käydään pelkän vichyn voimalla eikä ole myöskään todennäköistä, että ne yhteen päivään loppuisivat. Niin iso asia nimenomaan olympiakullan voittaminen Venäjälle oli – etenkin tässä tilanteessa. Juuri tällä hetkellä tiistain Jokerit – peli on jotakuinkin viimeinen asia, joka SKA:n pelaajilla on mielessä.
Tuskin myöskään ylin seurajohto Roman Rotenbergin johdolla piittaa pätkääkään, millainen joukkue tiistaina saman miehen omistamassa hallissa esiintyy. Yksi nykyistä Jokerienkin lystin maksajista oli jotakuinkin ensimmäinen, joka televisiokuvien perusteella ryntäsi pelin jälkeen vaihtoaitioon halaamaan alaisiaan. Voipi olla, ettei myöskään tämä voimamies paikalle ehdi tulla.
Tämä kaikki on toki ansaittua. Venäjän pelaajista monet, kuten vaikkapa Ilja Kovaltsuk tai Pavel Datsjuk, ovat juuri olympiakultamitalista haaveilleet. Nyt heillä on se ja siitähän pitää nauttia – ansaitusti. Venäjä oli ilman NHL-pelaajia pelatun turnauksen suurin suosikki ja materiaaliltaan ylivoimainen. Ja tämä materiaali koostuu pitkälti SKA Pietarin pelaajista. Heitä oli kultajoukkueessa 13. Kun lukemaan lisätään valmentajat, oli SKA:n osuus voitosta aikamoinen.
Niin iso, että Jokereille on tarjolla helpot pisteet, oli mukana sitten kukaan tai edes osa tuoreista olympiavoittajista.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- KuPS haki tasapelin Konferenssiliigassa
- KuPS matkaa Konferenssiliigassa Islantiin
- Suomalaiskaksikolle kauden avausmaalit NHL:ssä
- Suomalaisnuorukaiset vahvoina NHL:ssä
- Max Verstappenin liito jatkuu – McLarenit pulassa
- Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Kevin Lankinen torjui Vancouverille voiton
- Sebastian Ahon tehovireelle jatkoa
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – NHL, Valioliiga ja F1 vahvasti esillä
- Alkukauden suomalaisyllättäjä jatkoi pisteputkeaan