Kommentti: EM-kisojen ”Huuhkajamittari” hehkuu punaisena

EM-lopputurnauksessa jyviä on seulottu akanoista jo sen verran, että kaksi kolmasosaa joukkueista on passitettu kotimatkalle ja jäljellä on enää kahdeksan maata. Kahdeksan maata, joista kolme Suomi on kohdannut tänä vuonna viimeisten kolmen kuukauden aikana ja neljännen kohtaa vielä elokuussa. Hans Backen aika Huuhkajien päävalmentajana alkoi varsinaisesti maaliskuun lopulla Krakovassa. Tulos oli tyly 0-5 Puolan vieraana – ehkei täysin pelitapahtumia vastaavasti, mutta kiistattomasti kuitenkin. Kesäkuu alkoi Huuhkajien kannalta huomattavasti valoisammin, kun Brysselissä kirjattiin 1-1-tasapeli Belgian vieraana, eikä voittokaan ollut kaukana. Viittä päivää myöhemmin Veronassa Huuhkajat sitten joutui taipumaan Italialle lukemin 0-2. Kolmesta ottelusta yksi tasapeli ja maaliero 1-8 ei toki ole mikään mestariluokan tulos, mutta tuo koko mainittu kolmikko on mukana edelleen jahtaamassa Euroopan mestaruutta, joten kova on ollut vastuskin. Puola-tappio oli lukemiltaan toki ruma, mutta 1-1-tulokseen Belgiaa vastaan olisi moni vastustaja ollut lopputurnauksessa enemmän kuin tyytyväinen, eikä 0-2-tappio Italiallekaan merkitse vastustajan välttämättä olleen huono – tai sitten vaikkapa Espanja on kategorisesti huono joukkue. Totta kai maaottelu EM-lopputurnaukseen valmistautuvaa maata vastaan on eri asia kuin itse lopputurnausottelu ja toki sekä Puola, Belgia että Italia vielä jotain kokeiluja tekivät Suomea vastaan. Suora vertailu olisi typerää, mutta koko lailla yhtä typerää olisi jättää täysin huomiotta Huuhkajien osalta se millaisia vastustajia – toki Norjan lisäksi – alkuvuonna on vastassa ollut. Kahdeksan parhaan joukkoon Euroopassa ei selviydy vahingossa tai arpaonnella, matkalla on ollut väkisinkin pakko kukistaa ainakin pari kovaa vastustajaa. Päävalmentaja Backe totesi viimeksi siinä vaiheessa kun Huuhkajien elokuinen Saksa-ottelu julkaistiin, että ”kun on mahdollisuus pelata parhaita vastaan, totta kai tartumme tilaisuuteen”. Loogista. Epäloogista sen sijaan on se, että kaikkien mielestä se ei ole loogista. Kriitikkojen mielestä Huuhkajien pitäisi kehittää sitä kuuluisaa ”omaa peliään” ja sen takia olisi parempi pelata piirua tai pariakin kevyemmän tason vastustajia vastaan. Miksi? Jos Suomi pystyykin kenties hallitsemaan palloa, tekemään muutaman maalin ja voittamaan jonkun niin sanotusti helpomman vastustajan, niin sillä samalla ”omalla pelilläkö” kaatuvat tulevaisuudessa myös puolat, belgiat, italiat ja saksat – eivät takuulla. Asia on parempi kääntää päinvastoin. Jos oman pelaamisen pystyy pitämään koossa, puolustuksen tiiviinä ja hyökkäyspelissäkin saadaan jotain aikaiseksi tällaisia maita vastaan, eiköhän sen voisi olettaa toimivan myös muita vastustajia vastaan ja jopa hiukan helpommin. Ja pelaamalla useampia otteluita tämän tason maita vastaan ei sormi ole välttämättä heti suussa sitten kun joku tällainen vastustaja pitäisi karsinnoissa pystyä voittamaan. Huuhkajat on pelannut nämä kaikki ottelut vieraissa kuten pelaa myös Saksaa vastaan elokuun lopulla. Kun sitten pisteistä pelataan syyskuun alussa Turussa Kosovoa vastaan, Backen joukoilla on ainakin kaksi etua: kotiyleisö ja todella ainutlaatuinen kokemus siitä mitä on pelata niitä parhaita vastaan. Jos EM-lopputurnaukseen lähdettäessä matemaattinen todennäköisyys sille, että Huuhkajien ohjelmassa tänä vuonna ennen syksyn karsintojen alkua on ollut ottelu Euroopan mestaria vastaan, oli vajaat 17 prosenttia (4/24), tuo lukema on nyt tasan 50 prosenttia (4/8). Harvalla maalla on koskaan ollut tällainen ohjelma tulevien karsintojen alkuun valmistautumisessa. Tai voihan sen kääntää toisinkin päin: Huuhkajien kohtaaminen on parasta valmistautumista lopputurnaukseen. Vai kenties sekä että?