Kolminkertainen Suomen Cupin voittaja: ”Ensimmäisen maalin merkitys valtava”

Suomen A-maajoukkueessa 100 maaottelussa 20 maalia viimeistellyt hyökkääjälegenda Ari Hjelm seuraa kotimaista jalkapalloa päivittäin.
Pelaajana neljä ja valmentajana viisi SM-mitalia voittanut Hjelm tietää kokemuksellaan millaisia pelejä finaalit ovat.
Lauantaisessa Respect Suomen Cupin finaalissa FC Interin ja IFK Mariehamnin välisessä mittelössä ei ole Hjelmin mukaan selvää suosikkia.
– Ei finaalissa ole ennakkosuosikkia. Siinä pelataan tuloksesta ja siitä kumpi voittaa. Perinteillä on aina merkitys, ja Inter on ollut ennenkin finaalissa, joten heillä on pienoinen etulyöntiasema.
– Viime sarjapelissä Inter sai vähän tuurilla ensimmäisen maalin, joten sillä tuloksella ei ole niin väliä. Ensimmäisen maalin merkitys tulee olemaan valtava, Hjelm kertoo sivustomme haastattelussa.
Hjelm on voittanut Suomen Cupin pelaajana sekä Ilveksen paidassa vuonna 1990 että HJK:ssa 1996, jolloin hän joutui jättämään kuitenkin finaalin loukkaantumisen takia väliin. Valmentajana tamperelainen pääsi juhlimaan pyttyä Tampere Unitedin kanssa voitettuaan FC Hongan 2007 vuonna.
– Silloin pelattiin finaali aina kauden päätteeksi. Voittaminen oli hienoa, ja hopea ei Cupissa tuntunut miltään, toisin kuin sarjassa. Valmentajana kullan saavuttaminen tuntui minusta vielä paremmalle.
Hjelmin luotsaama TamU kohtasi vuoden 2009 finaalissa juuri tämän vuoden finaalijoukkue Interin, mutta sillä kertaa pyttyjä ei nosteltu.
– Johdimme peliä 1-0, emmekä olleet koskaan hävinneet Interille. Siinä oli siis tilastotappion todennäköisyys todella suuri ja sieltä se valitettavasti tulikin, Hjelm muistelee.
Jesse Happonen
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan