Kolmen mestaruuden TPS-tähti: ”Aina tuli joku toinen paikalle jos ei maistunut”

Kanada-maljan 70-vuotisjuhlien kunniaksi Suplan Liiga-podcastissa on keskitytty tällä viikolla eri aikakausien sankareiden muisteluihin.
Podcast-sarjan neljännessä osassa TPS:n paidassa kolme mestaruutta voittanut Kimmo Rintanen pohti, mihin TPS:n menestys perustui. Rintanen nostaa kovan kilpailutilanteen yhdeksi voiton avaimista omassa avausmestaruudessaan 1994-95.
– Silloin oli vielä Kiekko-67 farmijoukkueena ja rinki oli noin 40 pelaajaa, jotka pystyivät Liigaa pelaamaan. Kilpailua oli, onko ”Kiekossa” vai Tepsin ringissä. Se toi potkua, eikä yhtenäkään päivänä voinut antaa periksi. Aina olisi joku toinen tullut paikalle, jos ei olisi maistunut.
– Kova kilpailu ja valmennuksen vaatimustaso olivat sitä luokkaa, että jos oli lahjoja alla ja pelimiehen vikaa hiukan, niin jos se harjoittelun määrä ja kovuus ei kehitä, niin ei sitten mikään, Rintanen kertoi podcastissa.
Kimmo Rintanen voitti mestaruudet kevään 1995 lisäksi 2000 ja 2001. Nykyään hän yrittää palata mestaruuskantaan TPS:n valmennustiimin jäsenenä.
Kanada-malja täyttää tänään perjantaina 70 vuotta.
Lähde: Supla Liiga-podcast
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Suomalainen NHL-tähti jätti fitnessmallirakkaansa neljän vuoden yhdessäolon jälkeen – ”Oliko vika minussa?”
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- Seiska: Jere Karalahti nukkuu jo yönsä uuden rakkaansa vierellä – tässäkö vahvistus? Katso kuva
- Video: Peter Enckelman muistetaan tästä maalista – näin hän itse kommentoi tapausta nyt!
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- ”Liian isot tissit!” – Tämä superseksikäs kehätyttö väittää saaneensa kenkää liian uhkeiden muotojensa vuoksi
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- NHL:n varaustilaisuuden varausjärjestys selvillä