Kimi Räikkönen ei tyydy kolmostiloihin: ”Lähden aina voittamaan, eikä Nico ole liian kaukana”
Kuva: Getty Images
Joku voisi kuvitella, että 36-vuotias konkari Kimi Räikkönen olisi tyytyväinen oltuaan Venäjän GP:ssä kolmas ja kolmospaikalla myös kuljettajien MM-pisteissä. Sellaiseen Räikkönen ei kuitenkaan tyydy.
– Kolmospaikat eivät todellakaan ole sitä, mitä haluan. Jotkin kisat ovat menneet paljon surkeammin, mihin olisi ollut mahdollisuuksia, Räikkönen sanoo F1i.comille.
– Meidän on saatava omat palaset kohdilleen, niin sitten voi tapahtua hyviä asioita. Katsotaan, miten käy. Ainoa tavoite on, että kaksi Ferraria on kärjessä.
Vaikka Nico Rosbergilla on ylivoimainen 57 pisteen johto Räikköseen MM-sarjassa, Kimi ei ole huolissaan.
– Jos miettii, kuinka paljon pisteitä on vielä jakamatta, ei Rosberg ole kovin kaukana. Kisa kisalta on pystyttävä parantamaan ja kehittämään autoa tasaisesti. Yritän totta kai voittaa joka ikinen kerta.
Yleinen F1-klisee on, että Espanjan GP kertoo, mitkä ovat tallien voimasuhteet loppukauden ajan. Räikkönen ei allekirjoita väitettä.
– Jos katsotaan historiaa, voi hyvinkin ajatella, että jos auto toimii hyvin täällä, se toimii muillakin radoilla. Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Täällä ajetut testit eivät myöskään merkitse nyt mitään, koska silloin oli täysin erilainen säätila. Nyt on paljon lämpimämpi, Räikkönen sanoo.
– Yksi kilpailu ei ratkaise loppukautta. Jokaisen tiimin autot kehittyvät kauden aikana. Vaikka täällä menisi tosi hyvin, se ei tarkoita, että seuraavassa kilpailussakin menisi.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy