Katkera vuodatus: F1-konkaritoimittaja lyttää Kimi Räikkösen jatkosopimuksen täysin

BBC:n kokenutta F1-toimittajaa Andrew Bensonia kiukuttaa. Hän olisi halunnut nähdä Ferrarin kakkoskuskina ensi kaudella jonkun muun kuin Kimi Räikkösen.
Pitkässä vuodatuksessaan Benson käy läpi ennen kaikkea Räikkösen jargonia pressitilaisuuksissa. Benson haluaisi kuulla Kimin vastailevan analyyttisemmin ja vähemmän tylsistyneen oloisesti, ehkä jopa hymyilevän.
Benson kuitenkin myöntää, että Jäämiehen faneille, ”joita lienee enemmän kuin kellään muulla nykykuljettajalla”, Kimin möläytykset presseissä ja tiimiradiossa ovat vain sulosointuja korville.
Räikkösen ”vahingonilon” jatkosopimuksen julkistamisestakin Benson huomioi. Bensonin mielestä se oli suora piikki monille toimittajille, esimerkiksi Bensonin kollegalle Allan McNishille, jotka olivat odottaneet (ja toivoneet) Räikkösen uran ainakin Ferrarilla päättyvän kuluvaan kauteen.
Bensonin mukaan eräällä F1-toimittajalla on pressitilaisuuksissa mukanaan jopa ”Kimi-bingo”, johon hän ruksii osumia aina, kun espoolainen vastaa kysymyksiin esimerkiksi ”En tiedä”, ”Teemme vain omaa juttuamme”, ”Se on mitä on” tai ”Se on sama kaikille”.
No, toivottavasti Bensonia ja tovereitaan lohduttaa, että muut F1-kuskit ne vasta verbaalivirtuooseja ja kiinnostavien vastausten antajia ovatkin…
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Toronto pakotti Floridan seitsemänteen otteluun
- Leijonat murjoi Slovenian
- Kasperi Kapanen Edmontonin sankari – Florida tarrasi jatkopaikkaan
- Mikael Granlund hattutemppusankarina
- Ruotsi niukasti Leijonia vahvempi
- Mikko Rantasen hurja vire jatkuu
- Leijonat kaatoi trillerissä Ranskan
- Leijonille nihkeä voitto Itävallasta
- Viaplay esittää kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin