Käsipallomaajoukkueella iso haaste
Kuva: Juha Tamminen
EHF EURO 2020:n karsintojen lohkovaiheeseen alkukeväästä tiensä selvittänyt miesten maajoukkue on karsintalohkossaan kovan haasteen edessä, mikä ei toki ole yllätys.
Suomi oli lohkoarvonnassa alimmassa eli neljännessä arvontakorissa ja jo lähtökohtaisesti vastaan tulee kolme vahvempaa maata. Tämän tosiasian myöntää myös maajoukkueen kokenut runkopelaaja Nico Rönnberg.
– Mielestäni oli selvää, että ”huonoja” maita ei voinut vastaan tullakaan. Lähdetään pelaamaan niin hyvin kuin pystymme ja näitä pelejä, kun pelaamme, niin nuori joukkueemme saa rutiinia ja opimme pelaamaan tällaisia kovia pelejä jatkoakin ajatellen, Rönnberg toteaa Käsipalloliiton verkkosivuilla.
– Vaikeaa tulee varmasti, mutta samalla myös hieno kokemus, Rönnberg uskoo.
Lohkon vastustajat Tanska, Pohjois-Makedonia ja Sveitsi ovat jokainen kovia käsipallomaita ja isoja haasteita Suomelle.
– Tanska on mielestäni yksi maailman kovimmista maajoukkueista, eikä siitä varmaan sen enempää tarvitse kertoa – kaikki varmasti tietävät millaisesta joukkueesta on kyse, Rönnberg arvioi.
– Makedonialla on myös kova joukkue, jossa vanha kuningas Lazarov on edelleen johtamassa joukkojaan. Sveitsillä on niin ikään hyvä joukkue ja rivissä vielä Schmid, joka on yksi maailman parhaista johtamassa omaa joukkuettaan.
”Kuningas” Lazarov on vastikään 40 vuotta täyttänyt Kiril Lazarov, joka on yksi kaikkien aikojen käsipalloilijoista – ainoa yli 1000 maalia Mestarien liigassa heittänyt pelaaja ja yhden MM-lopputurnauksen maaliennätyksen haltija 92 osumallaan. Andre ”Andy” Schmid puolestaan on neljästi Saksan Bundesliigan parhaaksi pelaajaksi valittu pelaaja, joka pyörittää edelleen 36-vuotiaana Sveitsin peliä.
Lähde: Käsipalloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”
- Aino-Kaisa Saarista ahdisteltiin autossa: ”Yritti pussailla ja vaikka mitä”