KANADALLE OLYMPIAKULTAA! – Ruotsi jäi täysin jalkoihin
Kanada juhlii jääkiekon olympiakultaa Sotshin vuoden 2014 olympialaisissa naisten lisäksi nyt myös miesten turnauksessa. Maalle kultamitali miehissä on jo toinen peräkkäinen, kun ykköstila tuli myös kotimaan Vancouverin olympialaisista vuonna 2010.
Kanada johti päätöserään lähdettäessä kahdella maalilla eikä antanut ruotsalaisille enää sanan sijaa viimeisen 20-minuuttisen aikana.
Kanadan Chris Kunitz iski lopullisen naulan ruotsalaisten arkkuun ajassa 49.04. Mies itse takakarvasi kiekon ruotsalaispelaajalta vastustajan siniviivan tuntumassa, purjehti poikittain päätyä kohti ja ampui pakin längistä tarkan kiekon maalin kattoon
Ruotsi oli kolmannessa erässä ampunut vain kertaalleen Kanadan maalia kohti 3-0-maalin syntyessä. Olympiafinaalin voitto kirjattiin lopulta Kanadalle lukemiin 3-0 (1-0, 1-0, 1-0).
Kanada päästi turnauksessa kaikkiaan vain kolme maalia omiin.
Kanadan tempo liikaa Ruotsille
Kanada oli heti alussa askeleen Ruotsi edellä. Heti avauserässä Kanadan ykkösketjun Patrice Bergeron ehti osua jopa kahdesti maalikehikkoon, mutta Kanadan johtomaalin iski Jonathan Toews. Chicago-kapteeni ohjasi läheltä Ruotsin maalia 1-0-osuman helpohkosti ohi Lundqvistin Ruotsin puolustajan ollessa hieman jäljessä. Toinen maali syntyi kakkoserässä. Huippupaikkoja oli monilla, mutta viimein Sidney Crosby karkasi läpiajoon erän lopussa ja ohitti Lundqvistin 2-0-maalin merkiksi ajassa 35.43. Maali oli supertähdelle vasta turnauksen ensimmäinen. Kanada jatkoi tasaista työtään ja voitti kolmannenkin erän 1-0-lukemin ja koko ottelun siis 3-0-lukemin. Ruotsin maalilla Henrik Lundqvist torjui 33 laukausta, kun Kanadan maalivahti Carey Price venyi kiekon eteen 23 kertaa. Ottelu oli torjuntalukemiakin selvemmin Kanadan hallintaa.LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Neljä Englannin liigan perustajaseuraa pelaa nyt Valioliigassa – tiedätkö ketkä ja missä ovat muut?
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva