JYP jahtaa CHL-jatkopaikkaa fanaattisen vierasyleisön edessä: ”Meille henkisesti iso tapahtuma”
Kuva: Juha Tamminen
JYP matkustaa tiistaina Luganon vieraaksi Champions Hockey Leaguen H-lohkon ottelussa.
JYPillä on alla tiukka taisteluvoitto Tapparasta kotimaan liigassa, mikä nostaa itseluottamusta tulevaa CHL-ottelua varten.
– Kotipeli lauantaina oli sitä mitä me haluttiin kahden viimeisen erän osalta. Haluttiin tuoda sitä meidän omaa identiteettiä vahvasti esille. Sellainen pelaaminen, että pystytään nousemaan takaa-ajoasemasta ja pystytään raapimaan voitto, niin totta kai se nostaa itseluottamusta, JYPin apuvalmentaja Jukka Ahvenjärvi sanoo CHL:n tiedotteessa.
H-lohkoa puhtaalla pelillä johtava HC Pilsen on jo varmistanut jatkopaikkansa, mutta JYP ja Lugano taistelevat vielä molemmat pääsystä CHL:n pudotuspeleihin. CHL:n hallitsevalla mestarilla JYPillä on plakkarissa kolme pistettä sveitsiläisiä enemmän, joten kolmen pisteen vierasvoitto tiistaina sinetöisi jatkopaikan riippumatta HC Pilsenin ja HC’05 Banska Bystrican ottelun tapahtumista.
JYP on pari päivää palautellut viime viikon kuormitusta. Ahvenjärvi kuitenkin kertoo, että joukkue on erittäin iskukykyinen tiistain ottelua varten.
– Meillä on vastassa iso kokoisia pelaajia isossa kaukalossa. Meidän pitää olla siihen pelirytmiin valmiita ja meiltä löytyy aseet siihen, millä me pystytään puolustamaan oikeat hetket ja meidän oma pelinopeus riittää siihen ja pystytään tuottamaan tarpeeksi maalipaikkoja.
Lugano tunnetaan erittäin fanaattisesta kotiyleisöstään. Tämä on jo hyvin tiedostettu jyväskyläläisleirissä.
– Me tiedetään, minne me ollaan menossa. Siellä on iso kaukalo. Siellä on fanaattinen hieno yleisö. Se on mahtava tapahtuma pelata CHL-ottelu tuollaisessa paikassa. Se on meille henkisesti iso tapahtuma ja sinne on hieno mennä, Ahvenjärvi toteaa.
Lugano-JYP-ottelu alkaa tiistaina klo 20.45.
C More näyttää kaikki suomalaisjoukkueiden CHL-ottelut suorina lähetyksinä suoratoistopalvelussa www.cmore.fi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”
- Aino-Kaisa Saarista ahdisteltiin autossa: ”Yritti pussailla ja vaikka mitä”