Jürgen Kloppille yli 50 000 euron sakot!

Englannin Valioliigaa tasapistein Manchester Cityn kanssa johtavan Liverpoolin saksalaisvalmentaja Jürgen Klopp on saanut mojovat sakot Englannin jalkapalloliitolta johtuen helmikuun alussa pelatun West Ham-ottelun jälkeen antamistaan kommenteista.
Klopp sai peräti 45 000 punnan eli noin 51 800 euron sakot siitä, että kritisoi erotuomarin suoritusta 1-1-tulokseen päättyneen ottelun jälkeen.
– Kuulin, että maalimme oli paitsio. Olen aika varma, että erotuomari tiesi sen toisella jaksolla, Klopp sanoi tuolloin, ja jatkoi:
– 50-50-tilanteessa tai 60-40-tilanteessa tuomittiin aina vapaapotku toiselle joukkueelle, mikä oli haastavaa eikä tehnyt elämästä helppoa.
Liverpoolin avausmaali oli selvä paitsio, mutta avustava erotuomari ei liputtanut tilannetta. Näin ollen punapaitojen johto-osuma hyväksyttiin. Klopp uskoi virheellisen päätöksen johtaneen siihen, että erotuomari yritti korvata virheen toisella puolikkaalla.
Klopp ei aiemmin valittanut Englannin jalkapalloliiton FA:n syytöksestä, jonka seurauksena liitto sakotti saksalaista suoraan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista