Junalakko uhkaa tuoda satojentuhansien tappiot englantilaisseuralle

Kuva: Getty Images
Englantilaisseura Brighton & Hove Albionilla on alkaneella viikolla ohjelmassa kaksi kotiottelua, joita uhkaa nyt melkoinen yleisökato.
Sekä EFL Cupin ottelu viikolla, että Championshipin ottelu perjantaina alkavat paikallista aikaa 19.45 ja tämä on nyt johtamassa satojen tuhansien puntien menetykseen seuralle Englannin eteläisten rautateiden lakon vuoksi.
Lakon takia junavuoroja ajetaan rajoitetusti ja Brightonin kotiareena sijaitsee melko reilusti kaupungin ulkopuolella Falmerissa, jonne nimenomaan junayhteys on katsojille luontevin. Junalla pääsee vielä peliin, mutta viimeinen vuoro takaisin lähtee kolme tuntia ennen ottelun päättymistä.
– Menestyksemme riippuu täysin siitä, että meillä on luotettava, tehokas ja hyvätasoinen juna- ja bussiyhteys [stadionille], seuran johtaja Martin Perry valottaa avoimessa kirjeessään seuran verkkosivuilla.
Brightonin lipunmyynti otteluihin on ollut selvästi normaalia heikompaa ja seura laskee menettävänsä lipputuloina 250 000 puntaa ja joutuvansa maksamaan lisäksi 50 000 puntaa korvaavien yhteyksien pikaisesta järjestämisestä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista