Jukka Jaloselle jatkopesti Leijonissa – sopimuksessa NHL-pykälä
Kuva: Juha Tamminen
Maailmanmestarivalmentaja Jukka Jalonen jatkaa Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana kevääseen 2022 asti.
Leijonat 2011 ja 2019 Bratislavassa maailmanmestariksi valmentaneen Jalosen alkuperäinen pesti ulottui tulevaan kevääseen, mutta nyt solmitun kahden kauden jatkosopimuksen myötä sopimusta on jäljellä vielä kolme kautta. Jukka Jalonen luotsaa näin Leijonat 2022 talviolympialaisiin ja samana keväänä Suomessa pelattaviin MM-kotikisoihin.
– Maajoukkueen valmentaminen on kenelle tahansa valmentajalle kunnia-asia. On hienoa saada tehdä töitä oman maan huippupelaajien kanssa lajin kansainvälisellä huipulla. Nyt edessä on vielä aivan huikeita tapahtumia, sokerina pohjalla kevään 2022 olympialaiset ja MM-kotikisat, joissa pääsen olemaan mukana, Jalonen kommentoi.
Nuorten maailmamestaruuden valmentajana vuonna 2016 voittaneen Jalosen sopimukseen sisältyy NHL-pykälä, jonka mukaan Jalosella on mahdollisuus siirtyä NHL:ään kesken sopimuskauden.
– Suomalaisia valmentajia ei juuri ole NHL:ssä ollut emmekä halua olla esteenä, jos Jukalle sopimuskauden aikana aukeaa NHL:ssä sellainen valmentajan paikka, johon hän haluaa tarttua, jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoo.
Lähde: Jääkiekkoliiton tiedote.
LUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra
- Oho! Iivo Niskanen raivostutti somessa – ”Typerää”
- Suomen jääkiekkoilun alasarjassa huippupitkä pelikielto! Rumasti telottu maalivahti: ”Teko oli todella raukkamainen”
- Alle 19-vuotiaiden poikien jalkapallon EM-lopputurnaus Suomeen
- Antti Ruuskanen huimassa vedossa – uusi SE
- Auts! Karu todellisuus tyrmäsi suomalaisen NHL-hyökkääjän – Leijona-pelaaja koki nöyryyttävän kohtalon
- Auts, nyt riitti! F1-talli tylytti tiimiradiossa kitissyttä Romain Grosjeania: ”Turpa kiinni!”
- Bayern München pelkää menettävänsä Mario Götzen Liverpooliin
- Katso kuvat: Ensimmäinen paralympialaistähti legendaarisessa uimapukunumerossa
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Suomi-Saksa fanitusta